Loppukauden mittaisen pestin Leicesterin peräsimessä saanut Craig Shakespeare sanoo, että hallitseva liigamestari lähtee hyvällä itseluottamuksella Mestarien liigan jälkimmäiseen neljännesvälieräotteluun Sevillaa vastaan.
Sevilla oli pitkiä aikoja niskan päällä kotikentällään, mutta Jamie Vardyn viimeistelemä vierasmaali toi ottelupariin aivan uuden asetelman. Loppuluvut kirjattiin 2–1, joten Leicester on nyt pakkovoiton edessä.
– Siitä tulee erityinen tapahtuma King Powerilla. Tunnelmasta tulee sähköinen. Odotan joukkueen vievän peliin kahden viimeisen tuloksen tuoman momentumin ja itseluottamuksen, Shakespeare kommentoi BBC:n mukaan.
– En sano meidän pelaavan avoimesti, koska tiedämme sen, että Sevillalla on joitakin aivan maailmanluokan pelaajia. Siitä tulee kuitenkin erittäin mielenkiintoinen peli vierasmaalin myötä, hän jatkaa.
Shakespearelta kysyttiin, voisiko Leicester yltää eurokentillä samanlaiseen sensaatioon kuin viime kaudella Valioliigassa.
– Miksi ei? Olemme mukana, jalkapallossa ei ole ilmaisia pelejä. On yritettävä voittaa jokainen peli. On osoitettava päättäväisyyttä ja kilpailukykyä runsaasti tiistai-iltana.
Sevillan kaksi edellistä ottelua ovat päättyneet 1–1-tasapeleihin. Leicester puolestaan on voittanut kaksi edellistä peliään kotiyleisönsä edessä.
