Walesin maajoukkueen päävalmentaja Chris Coleman yllätti torstaina pelaajavalinnoillaan, sillä hän kutsui mukaan Liverpoolin vasta 17-vuotiaan kärkimiehen Ben Woodburnin. Wales kohtaa viikon päästä MM-karsintaottelussa Irlannin.
Woodburn on syntynyt Englannin puolella Nottinghamissa, mutta hän saa edustaa Walesia, sillä hänen isoisänsä on kotoisin Walesista. Walesin maajoukkuepolku on Woodburnille toki hyvin tuttu, sillä hän on pelannut jo Walesin alle 16-vuotiaiden, alle 18-vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.
”Mahdollinen kentällepääsy johtuu taktisista syistä”
Maajoukkue-edustus ”lukittuu” kaksoiskansalaisten kohdalla vasta, kun pelaaja on pelannut ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa A-maajoukkuetasolla. Woodburnin urakehitys on ollut vauhdikas, joten hänen uskoisi kiinnostavan mahdollisesti tulevina vuosina myös Englannin A-maajoukkuetta. Nuorukainen on pelannut tällä kaudella seitsemän kertaa Liverpoolin edustusjoukkueessa. Hänestä tuli aiemmin kauden aikana myös Liverpoolin historian nuorin maalintekijä.
Chris Coleman kiistää kuitenkin jyrkästi, että kyseessä olisi yritys sitouttaa Woodburn Walesin paitaan ennen kuin isoveli Englanti ehtii apajille.
– Siitä ei missään tapauksessa ole kyse. Jos heitämme hänet kentälle, se johtuu taktisista syistä eikä siitä, että olisimme huolissamme siitä, että joku toinen olisi iskenyt silmänsä häneen, Coleman vakuutteli lehdistötilaisuudessa BBC:n mukaan.
– Jos Ben haluaisi edustaa Englantia, emme mahtaisi sille yhtään mitään. Pelaajat eivät ole omaisuuttamme eikä heillä ole meidän kanssamme sopimusta. Ben on joka tapauksessa ansainnut tämän kutsun.
Colemanin mukaan kaikki kehottivat Walesia tarkkailemaan Woodburnia, kun tämä murtautui Liverpoolin edustusryhmään. Coleman ei kuitenkaan suosituksia tarvinnut.
– Olemme olleet innoissamme hänestä siitä lähtien, kun hän oli 13. Hän on ollut systeemissämme viiden vuoden ajan ja tiedämme hänestä kaiken. En olisi kutsunut häntä mukaan, jos uskoisin tämän olevan liian varhaista. Tämä peli on meille siihen aivan liian tärkeä.
Wales on MM-karsintalohkonsa kolmantena neljä pistettä lohkokärki Irlantia perässä.
