Arsenalin Danny Welbeck kertoo Sky Sportsin haastattelussa loukkaantumishelvetistään. Manchester Unitedista vuonna 2014 hankittu kärkipelaaja joutui ensin yhdeksäksi kuukaudeksi sivuun polvivamman takia ja vain kolme kuukautta paluun jälkeen hän loukkasi polvensa uudestaan.
Nyt Welbeck, 26, on toipunut täyteen pelikuntoon ja sanoo, että loukkaantumiset ovat tehneet hänestä vahvemman ihmisen.
– Se on ollut vaikeata, todella vaikeata. Sitä on vaikea pukea sanoiksi. On niin tottunut pelaamaan viikosta toiseen ja menemään harjoituksiin joka päivä, ja sitten iskee loukkaantuminen. Ensimmäinen loukkaantuminen oli kova pala. En ole koskaan ollut niin pitkään sivussa ja kokenut sellaista tilannetta, Welbeck toteaa.
Tuntui kuin joku iskisi minua nyrkillä joka kerta, kun yritän nousta ylös.
– Se on sokki, eikä tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. En tiedä, kuinka pitäisi reagoida, mutta on yritettävä hakea hieman jotakin positiivista – sitä valoa, joka auttaa jaksamaan kuntoutusprosessin läpi. Se auttaa palaamaan niin vahvana kuin mahdollista, englantilainen jatkaa.
– Se oli vaikeata. Palaaminen, silloin keskittyy ainoastaan tekemään vaikutuksen. Sitten loukkaantuu uudestaan. Kun se iski, se tuhosi minut täysin. Ensin ajattelin sen kestävän vain pari kuukautta, EM-kisat menevät sivu suun ja olen tosi pettynyt, mutta ajattelin olevani kunnossa seuraavan kauden alussa. Sitten tuli leikkaus ja he sanoivat sen kestävän yhdeksän kuukautta. Tuntui kuin joku iskisi minua nyrkillä joka kerta, kun yritän nousta ylös. On vain kuitenkin jatkettava taistelua.
Welbeck on tehnyt Tykkimiesten riveissä 16 maalia 56 ottelussa. Hän kiittää ystäviään ja perhettään tuesta vaikeilla hetkillä.
– He antoivat minulle vähän sitä toivonkipinää, joka auttoi jatkamaan taistelua.
