Entinen huippupelaaja Graeme Souness sanoo The Times-lehdessä, että neljä joukkuetta taistelee putoamista vastaan Valioliigassa.
– Putoajiksi sanoisin ehdottomasti Sunderlandin, luultavasti Middlesbrough’n sekä Hullin tai Swansean. Crystal Palacen pitäisi selvitä kuiville, koska Sam Allardyce on saanut käyttöönsä parhaan pelaajaryhmän, joka hänellä on ollut missään seurassa Boltonin jälkeen, Souness kirjoittaa.
Hän ei ole erityisen vakuuttunut Swansean pelaamisesta, vaikka uuden managerin Paul Clementin johdolla tulokset parantuivatkin.
– Näin Swansean pelaavan toissa viikonloppuna Bournemouthia vastaan, ja he olivat pettymys. Aivan kuin olisi katsonut hollantilaista peliä, kaksi kivaa joukkuetta. Swansean taistellessa elämästään haluaisin enemmän, jos olisin ollut heidän peräsimessään.
Souness on sitä mieltä, että David Moyesin luotsaama Sunderland on jo käytännössä tuomittu putoamaan.
– Tällä kertaa Sunderland näyttää olevan mennyttä. Kun David Moyes ei saanut käytettäväkseen yhttään rahaa kauden alussa tai jouluna, tarina oli heidän osaltaan kirjoitettu.
