Burnleyn toppari Michael Keane, 24, teki maaottelutauon aikana debyyttinsä Englannin A-maajoukkueessa. Ensimmäinen esiintyminen tuli Saksa-ottelussa Dortmundissa, ja käsky kävi kentälle myös MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan.
– Olen ollut paineen alla, mutta rakastin jokaista minuuttia, ja onneksi suoriuduin hyvin, hän toteaa Lancashire Telegraphin mukaan.
Erinomaista kautta pelaava Keane myöntää, että hänen tiensä kentälle tasoittui Manchester Unitedin Phil Jonesin ja Chris Smallingin loukkaantumisten myötä.
– Tunsin tehneeni tarpeeksi antaakseni managerille päänvaivaa ja tehdäkseni päätöksen tälle vaikeaksi, mutta tarvitsin hieman onnea, ja Chrisin loukkaantuminen oli valitettavaa. Se antoi minulle mahdollisuuden, mutta mielestäni olin riittävän hyvä (Saksassa), jotta managerin ei tarvinnut olla huolissaan minun peluuttamisestani.
Jos manageri olisi käyttäytynyt sillä tavalla 10 vuotta sitten, häneltä olisi kysytty, että ”mitä oikein luulet tekeväsi?
Keanen sopimus Turf Moorilla päättyy ensi kauden jälkeen, eikä hän ole allekirjoittanut uutta. Nyt näyttääkin siltä, että mies olisi vaihtamassa seuraa tulevana kesänä.
– Ei ole rakettitiedettä päätellä, että muutama seura on kiinnostunut, Burnleyn manageri Sean Dyche kommentoi.
– Managerit vain puhuvat avoimesti sopimustilanteista, keitä he tavoittelevat ja mikä näiden tilanne on. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista. Jos manageri olisi käyttäytynyt sillä tavalla 10 vuotta sitten, häneltä olisi kysytty, että ”mitä oikein luulet tekeväsi? Tuo on sääntöjenvastainen lähestymistapa.
– Nyt tilanne on se, että ”ai, puhutaan kenestä haluamme”. Minä olen yksi niistä harvoista, jotka eivät puhu kenestäkään, jos asiaan voi vaikuttaa.
Keane kieltäytyi jatkosopimuksesta jo viime kesänä, kun Leicesterin 15 miljoonan punnan tarjous hylättiin.
