Man United tasapeliin Eurooppa-liigassa – eurospesialisti Henrikh Mkhitarjan teki tärkeän vierasmaalin

© Kuva: Getty Images

Manchester United pääsee varsin mukavista asetelmista Eurooppa-liigan puolivälierien toiseen osaotteluun, sillä se päätyi 1–1-tasapeliin Anderlechtin kanssa Brysselissä.

Tärkeän vierasmaalin Unitedille viimeisteli avausjaksolla Henrikh Mkhitarjan, joka on osunut tämän kauden europeleissä myös Zorja Luhanskin, Saint-Étiennen ja Rostovin verkkoon. Johto kesti pitkään, sillä Leander Dendoncker tasoitti vasta 86. minuutilla. Päätösvihellyksen tullessa päällimmäinen tunne Unitedin leirissä olikin pettymys.

Hehkutettu nuorukainen Youri Tielemans, 19, väläytteli pari kertaa Anderlechtin paidassa, mutta kokonaisuudessaan keskikenttä oli punapaitojen hallussa. Kotijoukkueella oli usein vaikeuksia rakentaa organisoituja hyökkäyksiä – Dendonckerin maali tuli ainoasta maalia kohti menneestä laukauksesta.

United on viime hetken takaiskusta huolimatta suosikki etenemään jatkoon toisessa osaottelussa, joka pelataan torstaina 20. huhtikuuta Old Traffordilla. Jos José Mourinhon suojatit selvittävät tiensä jatkoon, toukokuussa Tukholmassa pelattava loppuottelu on enää kahden pelin päässä.

Laukaukset olivat kortilla alkuminuuteilla, mutta vartin pelin jälkeen alkoi tapahtua. Unitedin Marcus Rashford pelasi pallon maalin eteen, ja veräjänvartija Ruben Martínez torjui Zlatan Ibrahimovićin kudin eteensä. Irtopallo tuli Jesse Lingardille, jonka yritys osui tolppaan.

Heti perään oli Rashfordin vuoro koettaa onneaan. Nuorukainen sai pallon reilun 20 metrin päässä maalista ja tykitti sen hieman ohi maalin.

Mkhitarjanin veto peitettiin minuutteja ennen avausmaalia, jonka hän tuikkasi itse pienestä kulmasta 36. minuutilla. Täysosumaa edelsivät Antonio Valencian keskitys ja Rashfordin laukaus, jonka maalivahti torjui epäonnekseen Mkhitarjanin ulottuville.

Anderlechtille avautui tilaisuus tasoitusmaaliin heti toisen puoliajan alussa, kun kapteeninnauhaa kantanut Michael Carrick rikkoi rangaistusalueen rajan tuntumassa. Nicolae Stanciun vapaapotku lensi kuitenkin yli Sergio Romeron vartioiman maalin.

Valencian erinomainen puolustuspelaaminen pelasti Unitedin hetkeä myöhemmin. Ensin mies pelasi pallon pois lähes maaliviivalta Massimo Brunon yrityksen jälkeen, ja heti perään hän peitti urheasti Frank Acheampongin vedon.

Mkhitarjanin toinen osuma oli lähellä vajaan tunnin kohdalla. Hän päätti yrittää viimeistelyä suoraan ilmasta, ja vaikeasta asennosta lähtenyt kuti viuhui hiukan ohi takatolpan. Myös Ivan Obradovićin laukaus toisessa päässä suuntautui ohi maalin.

Kotiyleisö vaati palloa äänekkäästi pilkulle 20 minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta kokenut erotuomari Felix Brych ei nähnyt kuin varkain avautuneessa tilanteessa rangaistuspotkun aineksia.

Anderlecht vaihtoi loppuminuuteiksi kentälle parhaan maalintekijänsä Lukasz Teodorczykin, ja kannattajat pääsivät juhlimaan maalia varsinaisen peliajan lopulla. Vaihtomies Marouane Fellainilta merkkaamatta jäänyt Dendoncker jätti Matteo Darmianin toiseksi ilmataistelussa ja puski pallon voimalla ohi Romeron.

Ennen tasoitusta Ruben oli pysäyttänyt toisessa päässä Fellainin ja Paul Pogban laukaukset.

Eurooppa-liigan puolivälierä, 1. osa

Anderlecht – Manchester United 1–1 (0–1)
0–1 Henrikh Mkhitarjan (36 min)
1–1 Leander Dendoncker (86 min)