Brighton & Hove Albionin tuleva nousu Valioliigaan näyttää herättäneen suuria tunteita myös Crystal Palacen kannattajissa. Croydon Advertiserin mukaan molemmissa leireissä odotetaan jo vesi kielellä ensi kaudella pelattavia ”A23-derbyjä”, jos Palace säilyttää sarjapaikkansa.
A23 on ollut jo vuosisatojen ajan merkittävä valtaväylä pääkaupunki Lontoon ja East Sussexissa etelärannikolla sijaitsevan Brightonin välillä.
Palace ja Brighton kohtasivat toisensa edellisen kerran neljän vuoden takaisissa nousukarsinnoissa. Silloin Eagles oli parempi yhteismaalein 2–0 ja kukisti sen jälkeen finaalissa Watfordin.
Brighton on sen jälkeen ollut pari kertaa lähellä nousua korkeimmalle sarjatasolle, mutta pitkä odotus päättyy vasta tänä keväänä. Loppukauden peleissä joukkue pyrkii vielä varmistamaan Mestaruussarjan voiton.
”Pelasin parissa Palace–Brighton -derbyssä. Ensi kauden peleistä tulee erityisiä”, entinen valioliigapelaaja John Salako kommentoi Twitterissä.
Myös moni muu on ilmaissut innostuksensa tulevista kohtaamisista sosiaalisessa mediassa.
”No, Palacen ja Brightonin kohtaamisesta tulee herkullinen”, eräs Twitter-käyttäjä toteaa.
”Brighton–Palace ensi kaudella, siitä tulee hullua”, sanoo toinen.
Looking forward to Brighton-Palace next season. Not sure if that’s ever been played in the top division before.
— Mani Djazmi (@BBC_Mani) 17. huhtikuuta 2017
Well Palace vs Brighton will be a tasty game!!
— Harry (@Wheeler888) 17. huhtikuuta 2017
BRING ON THE BRIGHTON 🙌🏻🙌🏻 #Cpfc
— Aaron Potts (@Apotts7) 17. huhtikuuta 2017
Bring on Brighton next year! Just hope it’s a game under lights to make that atmosphere that much more special! #CPFC
— Marcus Parfett (@MarcusParfett) 17. huhtikuuta 2017
Welcome Brighton, more of these moments I reckon! #cpfc pic.twitter.com/AcZ219E4sl
— Char (@CharlieWalesz) 17. huhtikuuta 2017
#CPFC vs Brighton. I can’t bloody wait!
— MΔTTJENNER (@mattjenner94) 17. huhtikuuta 2017
Can’t wait for Palace vs Brighton next season
— ㅤ (@CallumAFC__) 17. huhtikuuta 2017
Brighton v Palace next season is going to be insane
— ㅤ (@JoshNSNO) 17. huhtikuuta 2017
Palace vs Brighton will be exciting next year 😜
— Michael Jarman (@MichaelMJarman) 17. huhtikuuta 2017
Played in a couple Palace V Brighton Derbies. Next season’s games are going to be Special.💥💥💥💥💥
— John Salako (@JohnSalako) 17. huhtikuuta 2017
Palace vs Brighton will be tasty next year.
— Liam (@LiamOT34) 17. huhtikuuta 2017
Looks like it’s gonna be a Crystal Palace v Brighton ’game’ next season. See you in the back streets again Brighton! #cpfc #bhafc
— Jeremy Phillips (@jezzasmezza) 17. huhtikuuta 2017
Palace v Brighton next season will be lit https://t.co/rEVbc15gvC
— KC (@Gooner_Kiran) 17. huhtikuuta 2017
