Neljässä pelissä nähtiin vain kaksi maalia – Joshua Kingin osuma upotti lopulta Sunderlandin

© Kuva: Getty Images

Vappuaaton aattona kello 17 Suomen aikaa alkoi neljä ottelua Valioliigassa. Southampton sai St Mary’sille vieraakseen Hullin, Stoke isännöi West Hamia, koillisessa kohtasivat Sunderland ja Bournemouth, Leicester matkasi West Bromwchin vastustajaksi Hawthornsille. Kun Suomessa samoihin aikoihin pelatuissa otteluissa kärsittiin räntä- ja lumisateista, oli Brittein saarilla ainakin tuloksellisesti todella kuivaa.

Otteluissa suurimmat panokset olivat putoamisuhan alla olevilla joukkueilla, joista varsinkin Hull yritti vierskentällä ottelun alussa uutterasti. Sille kirjattiin kolme maalintekoyritystä Southamptonin nollaa vastaan. Tauolle mentäessä lukemat olivat kuitenkin lohduttomat; kumpikaan joukkue ei saanut vetoakaan kohti maalia.

Avausjakson ainoa osuma nähtiin Hawthornsilla, kun Jamie Vardy onnistui siirtämään Leicesterin johtoon Shinji Okazakin syötöstä 43. minuutilla. Hallitseva mestari oli ennen kierrosta kuuden pisteen päässä putoamisrajasta.

Syvimmällä sarjassa oleva, jo varmana putoajana pidetty Sunderland pyrki maalintekoon ahkerasti mutta huonolla prosentilla. Ensimmäisen nelivitosen aikana sille merkittiin yhdeksän yritystä, joista kuitenkin vain kaksi kohti Artur Borucin vartioimaa maalia. Bournemouth yritti sekin tiukasti, ja sai pallon kertaalleen kehyksiin Joshua Kingin toimesta.

Tahmeus jatkui toisella jaksolla – Vardyn osumaa lukuunottamatta tulostaulut näyttivät puhdasta nollaa kaikissa peleissä, kun niitä oltiin käyty 70 minuuttia. Valmentajat hakivat ratkaisuita jopa poikkeuksellisilla pelaajavaihdoilla.

Bournemouthin leirissä osumaa odotettiin rankkarista, jota ei koskaan vihelletty.

Lopulta Kirsikat myös tekivät osuman, 89. peliminuutilla. Maalin sai nimiinsä uskomattoman kovaa kautta pelaava norjalaishyökkääjä King. Ottelu päättyi Sunderlandin tilannetta edelleen synkistäen numeroin 0-1. Black Cats varmisti tällä tappiolla putoamisensa Valioliigasta.

Kello 17 otteluita summaa hyvin, että Southamptonin Dusan Tadic epäonnistui pilkulta pelin ollessa lisaäajalla. Hull saalisti maalittomalla tasapelillä yhden pisteen taisteluunsa putoamista vastaan. Myöskään Stoke ja West Ham eivät saaneet toisistaan selvää, vaan päätyivät maalittomaan tasapeliin.