Yksi maailman arvostetuimmista erotuomareista, 42-vuotias Mark Clattenburg on viheltänyt viimeisen pelinsä Valioliigassa. Clattenburgin viimeiseksi otteluksi jäi lauantaina pelattu West Bromwich-Leicester.
Clattenburg ehti tuomita Valioliigassa 13 vuoden aikana kaikkiaan 292 ottelua ennen vapaaehtoista luopumistaan. Clattenburgin työura jatkuu Saudi-Arabiassa, jossa hän toimii paikallisen jalkapalloliiton leivissä neuvonantajan tehtävissä.
Clattenburgista tuli FIFA:n erotuomari vuonna 2006 ja nopeasti edennyt ura vei hänet useiden arvo-otteluiden oikeudenjakajaksi. Vuonna 2012 Clattenburg nimettiin olympiafinaalin tuomariksi ja viime vuonna hän sai kunnian toimia sekä FA Cupin, Mestarien liigan loppuottelun että EM-finaalin erotuomarina.
– Tapasin Markin ensi kerran, kun hän oli nuori lupaava tuomari. Hän oli jo silloin tehnyt vaikutuksen kentällä ja hänellä oli potentiaalia tulla yhdeksi Englannin parhaista tuomareista, Valioliigan erotuomarijohtaja Mike Riley kommentoi Valioliigan kotisivuilla.
– Mark toteutti ansiokkaasti tavoitteensa pelin korkeimmalla tasolla. Hänen lahjakkuutensa on tunnustettu paitsi kansallisesti niin myös kansainvälisesti viime kauden arvo-otteluiden tuomarivalinnalla. Nyt hän vie kykynsä ja intohimonsa uuteen rooliinsa Saudi-Arabian tuomareiden kehityksessä. Me kaikki toivotamme hänelle menestystä siinä työssä.
