Arsenal on lontoolaisen Evening Standardin mukaan erittäin kiinnostunut Juventuksen 23-vuotiaasta Mario Leminasta. Gabonilais-ranskalainen pelaaja on pelannut torinolaisseurassa tällä kaudella 27 ottelussa, mutta ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa joukkueen avauskokoonpanossa.
Keskikenttäpelaajan pelityyliä on usein verrattu entiseen Juve-pelaaja Paul Pogbaan, mutta vielä tähän mennessä lopullinen murto pelipaikkansa parhaimmistoon on jäänyt tekemättä.
Arsenalin kerrotaan seuranneen pelaajaa jo pidemmän aikaan ja lähteen mukaan he uskovat pelaajassa olevan potentiaalia vielä tämän hetkistäkin paremmaksi.
Juventuksen uskotaan olevan valmis luopumaan Leminasta, jos se saa hänesta tarpeeksi suuren korvauksen. Pelaaja maksoi italialaisseuralle 10 miljoonaa euroa vuonna 2016, mutta hänen arvon uskotaan vähintään tuplaantuneen. Arsenalin tulee maksaa arvioiden mukaan noin 25 miljoonaa euroa saadakseen pelaajan vahvistamaan joukkueensa keskikenttää.
