Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Mestaruussarjassa pelanneet seurat tekivät tappiota keskimäärin 9,8 miljoonaa puntaa eli reilut 11 miljoonaa euroa kaudella 2015–16.
Insiderin tuoreen selvityksen mukaan seurat tekivät ennen veroja tappiota yhteensä yli 200 miljoonaa puntaa eli 227 miljoonaa euroa. Ainoastaan Wolverhampton Wanderers onnistui tekemään voittoa taloudellisesti.
Wolvesin positiivista tulosta selittää suurelta osin se, että se myi Benik Afoben valioliigaseura Bournemouthiin isolla rahalla.
Hälyttävintä puolestaan on se, että seurojen liikevaihdosta erittäin merkittävä osa menee pelaajien palkkakuluihin ja moni seura on isoissa veloissa.
Toissa kaudella suurimmat tappiot, 32 miljoonaa puntaa eli 36 miljoonaa euroa, teki toiseksi Mestaruussarjassa sijoittunut Middlesbrough. Seuraavina listalla olivat Brighton & Hove Albion ja Hull, joka nousi Valioliigaan nousukarsintojen kautta.
Mestaruussarjan mestaruuden keväällä 2016 napannut Burnley sen sijaan tuntuu hoitaneen talouttaan varsin mallikkaasti. Tappiota tuli vain viisi miljoonaa puntaa.
Bolton Wanderers toimitti tietonsa myöhässä, joten niitä ei laskettu mukaan selvitykseen. Mestaruussarjassa pelaa yhteensä 24 seuraa.
Lähde: Huddersfield Daily Examiner
