Liverpoolin on uutisoitu olevan erittäin kiinnostunut RB Leipzigin 22-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta Naby Keïtasta.
Saksalaisseura on mediatietojen mukaan laittaneet pelaajalleen 70 miljoonan punnan hintalapun, jonka Liverpoolin kerrotaan olevan valmis maksamaan. Näiden tietojen ollessa totta, on seuraavaksi luvassa seuran ja Keïtan väliset neuvottelut.
The Times uutisoi, että myös nämäkin osapuolet ovat jo olleet yhteydessä. Keïtan kerrotaan olevan kiinnostunut siirrosta Anfieldille. Hänelle on tarjottu muhkeaa 130 000 punnan viikkopalkkaa.
Keïtan sopimuksessa on 48 miljoonan punnan ulosostopykälä, mutta se on mahdollista aktivoida vasta kesällä 2018. Jürgen Klopp tahtoo pelaajan jo tämän siirtoikkunan aikana.
Siirto murskaisi toteutuessaan seuran siirtoennätyksen. Tällä hetkellä titteliä pitää hallussaan aiemmin tänä kesänä hankittu Mohamed Salah, josta seura maksoi 36,9 miljoonaa puntaa.
