Liverpool on jo ehtinyt rikkoa tänä kesänä siirtoennätyksensä hankkimalla tuulennopean laitahyökkääjän Mohamed Salahin, mutta kaikki kannattajat eivät ole olleet tyytyväisiä seuran toimintaan siirtomarkkinoilla.
Kaupungin punaisella puolella on ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun samaan aikaan naapuriseura Everton on pannut puntia haisemaan kesän aikana. Myös muun muassa Arsenal ja Manchester City ovat jo napanneet isoja kaloja.
Liverpoolin kiikarissa on Naby Keïtan, Virgil van Dijkin ja Alex Oxlade-Chamberlainin kaltaisia nimiä, ja uusi vasemman puolen laitapuolustajakin pitäisi saada. Toistaiseksi mitään konkreettista ei ole kuitenkaan tapahtunut, mikä huolestuttaa faneja.
– Tuskailenko minä sen takia? En ollenkaan. Kaikki tuskailevat, koska tuolla on Evertonin kaltaisia seuroja, jotka ovat hankkineet paljon pelaajia, sanoo seuraikoni Robbie Fowler.
– Hyvä juttu heidän kannaltaan. Joskus on hyvä asia saada joukkue aikaisessa vaiheessa kokoon ja uudet pelaajat ryhmään välittömästi.
On tärkeätä, että saa oikeat pelaajat. Pelkästään ikkunan aukiolo ei tarkoita sitä, että pitäisi välittömästi olla vilkas.
Seuran lähettiläänä tätä nykyä toimivan Fowlerin mielestä nopea toiminta siirtomarkkinoilla ei ole kuitenkaan mikään välttämättömyys.
– On tärkeätä, että saa oikeat pelaajat. Pelkästään ikkunan aukiolo ei tarkoita sitä, että pitäisi välittömästi olla vilkas. Jäljellä on vielä viikkoja. Toimintaa tapahtuu paljon, ei ainoastaan Liverpoolissa. En ole huolissani.
