Kausiennakot 2017/18: Stoke – Löytääkö joukkue jo oman peli-identiteettinsä?

© Kuva: Getty Images

Sisällysluettelo

Viime kausi

Stoken kausi alkoi surkeimmalla mahdollisella tavalla joukkueen saatua tietää joutuvansa aloittamaan sen ilman ykkösvahtiaan Jack Butlandia. Heikkoja olivat myös esitykset ensimmäisissä peleissä, eikä Potters napannut seitsemään alkukierrokseen ainuttakaan voittoa. Sen sijaan joukkue hävisi vähintään kolmen maalin erolla Manchester Citylle, Crystal Palacelle ja Tottenhamille.

Vaikean alun jälkeen Potters voitti lokakuussa kolme peliä putkeen. Siitä huolimatta syyskausi jäi seuran osalta heikoksi, sillä 19 kierrokselta irtosi vain viisi täyttä pistepottia.

Kevätkaudelle maalivahtiosastoa vahvistettiin Mestaruusarjasta Derbyn Lee Grantilla. Hyökkäykseen puolestaan saapui West Bromwichissa ongelmissa rypenyt Saido Berahino.

Vuosi 2017 alkoi Stoken osalta hyvin. Maaliskuun alkuun mennessä joukkue oli hävinnyt vuodenvaihteen jälkeen vain kaksi ottelua. Maaliskuun puolivälissä koitti sitten neljän ottelun tappioputki, kun Chelsea, Burnley, Liverpool ja Leicester veivät vuorotellen pisteet Pottersilta.

Hankalasta kaudesta huolimatta Potters sijoittui Valioliigassa sijalle 13 kerättyään 44 pistettä. Molemmat Cupit puolestaan päättyivät kolmannelle kierrokselle.

Tärkein pelaaja – Xherdan Shaqiri

 

Kuva: Getty

25-vuotias Shaqiri siirtyi kaksi vuotta sitten monien yllätykseksi Stokeen. Bayern Münchenissa ja Interissä aiemmin pelannut sveitsiläinen tuli joukkueeseen tähtipelaajan statuksella, jolta odotettiin suuria. Ei voi sanoa, että pelaaja olisi suoranaisesti flopannut, mutta voi sanoa, ettei Shaqiri ole täysin pystynyt täyttämään häneen kohdistuneita suuria odotuksia. Uskomme, että asiaan tulee muutos tällä kaudella, jos laitahyökkääjä vain pysyy terveenä. Marko Arnautovicin West Ham -siirron myötä Shaqirin vastuu tulee kasvamaan viime kausilta, mutta hänessä on ehdottomasti potentiaalia tuo vastuu kantamaan. Kyseessä on niitä pelaajia, jotka pystyvät parhaimmillaan ratkomaan otteluita henkilökohtaisilla suorituksillaan.

Valmennus

Mark Hughes on pyrkinyt muuttamaan Stoken 2010-luvun vaihteessa käyttämää pitkiin palloihin ja erikoistilanteisiin perustuvaa pelityyliä. Idea on ollut rakentaa tilanteita lyhyilläkin syötöillä ja viedä pelaamista modernimpaan suuntaan. Suuri muutos ei ole sujunut kuitenkaan ongelmitta, mikä on ymmärrettävää. Esimerkiksi Pep Guardiola pystyy muuttamaan Man Cityn pelityylin hänen filosofiansa mukaiseksi melko nopeasti, koska hänellä on käytössään lähes pohjaton kassa. Stoke ei kuitenkaan ole yhtä varakas seura, joten se on joutunut opettelemaan uudenlaista pelaamista pitkälle saman rungon kanssa, joka oli tottunut luomaan jokaisesta vastustajan puolella olleesta sivurajaheitosta erikoistilanteen.

Tällä hetkellä joukkue on sekoitus näitä kahden eri tyylin pelaajia. Siellä on edelleen Charlie Adamin kaltaisia vanhan liiton rouhioita, mutta myös Bojan Krkicin ja Marc Muniesan kaltaisia pelaajia, jotka ovat kasvatettu pelaamaan lyhytsyöttöpeliä.

On mielenkiintoinen nähdä, yrittääkö Hughes edelleen tehdä joukkueesta ”Stokelonaa” vai muuttaako hän suunnitelmiaan vaikeuksien myötä ja tyytyy näiden kahden äärimmäisen pelityylin välimuotoon. Pahimmillaan joukkueella ei tule olemaan selkeää peli-identiteettiä, mikä olisi vaihtoehdoista huonoin.

Arvio

Sija: 15

Stoke on tällä hetkellä hieman sekavassa tilanteessa. Kuten valmennusosiossa käytiin läpi, joukkue hakee edelleen peli-identiteettiään Tony Pulisin aikakauden jälkeen.

Stokessa on paljon laadukkaita palasia, mutta ongelmana on se, etteivät kaikki palasista tunnu olevan samasta palapelistä. Tämä näkyy joukkueen pelaamisessa muun muassa niin, ettei sillä ole selkeitä vahvuuksia, joiden varaan se pelaamisensa laskisi. Se on toki edelleen vahva ilmassa, mutta pelaaminen ei perustu siihen enää yhtä paljoa.

Vaikka pelaamisessa ei ole selkeää punaista lankaa, koostuu joukkue sen verran laadukkaista ja rutinoituneista pelaajista, ettei putoamisen pitäisi olla vaihtoehto, muttei kaudesta voi helppoa odottaa.

Tiesitkö: Stoke City on perustettu vuonna 1863. Sitä pidetään maailman toiseksi vanhimpana jalkapalloseurana Notts Countyn jälkeen.

Ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
1Jack ButlandMVMaalivahti10.3.1993
33Lee GrantMVMaalivahti27.1.1983
-Kurt ZoumaKPToppari27.10.1994
17Ryan ShawcrossKPToppari4.10.1987
26Philipp WollscheidKPToppari6.3.1989
5Marc MuniesaKPToppari27.3.1992
20Geoff CameronKPToppari11.7.1985
-Josh TymonVPVasen laitapuolustaja22.5.1999
3Erik PietersVPVasen laitapuolustaja7.8.1988
8Glen JohnsonOPOikea laitapuolustaja23.8.1984
21Giannelli ImbulaPKKPuolustava keskikenttä12.9.1992
4Joe AllenKKKeskikentän keskusta14.3.1990
14Ibrahim AfellayVKKVasen keskikenttä2.4.1986
7Stephen IrelandHKKHyökkäävä keskikenttä22.8.1986
32Ramadan SobhiVHVasen laitahyökkääjä23.1.1997
55Thibaud VerlindenOHOikea laitahyökkääjä9.7.1999
22Xherdan ShaqiriOHOikea laitahyökkääjä10.10.1991
27Bojan KrkicPKPiilokärki28.8.1990
9Saido BerahinoKHKeskushyökkääjä4.8.1993
18Mame DioufKHKeskushyökkääjä16.12.1987
-JoseluKHKeskushyökkääjä27.3.1990
25Peter CrouchKHKeskushyökkääjä30.1.1981
45Julien NgoyKHKeskushyökkääjä2.11.1997

Pelaajasiirrot – lähteneet

Kuva: Getty Images

Marko Arnautovic (West Ham)
Vasen laituri, 28-vuotias

Arnautovicin välit Stoken kanssa tulehtuivat. Itävaltalainen halusi pois Potters-paidassa. Arnautovic takoi kolmen kauden aikana 18 maalia Valioliigassa ja syötti 16 osumaa. Tehokasta laituria jäädään kaipaamaan.

Kuva: Getty Images

Shay Given (Ilman seuraa)
Maalivahti, 41-vuotias

41-vuotias veteraanivahti sai viiden pelin verran viime kaudella peliaikaa Valioliigassa. Irlannin maajoukkuemies oli aiempina vuosinaan hyvätasoinen veräjänvartija Aston Villassa ja Manchester Cityssä, mutta nykyään aika on ajanut ohi. Ura saattaa päättyä.

Kuva: Getty Images

Bruno Martins Indi (Porto, laina päättyi)
Keskuspuolustaja, 25-vuotias

Martins Indi kuului viime vuonna Stoken luottotoppareihin. Puolustaja tahkosi kokonaiset 35 sarjaottelua ja 3147 peliminuuttia Pottersin avauksessa. Voi olla, että hollantilainen ostetaan vielä Portosta takaisin.

Kuva: Getty Images

Jonathan Walters (Burnley)
Oikea laituri, 33-vuotias

Joukkueen työmyyrän lähtö voi olla monelle kova pala. Walters tullaan muistamaan Stoken leirissä vielä pitkään huimasta tahdonvoimasta ja taistelutahdosta. Irlantilaisen työmäärä molempiin suuntiin oli joukkueelle korvaamatonta.

Viime kaudella Walters takoi neljä maalia 23 sarjapeliin. Kokonaisuudessaan 33-vuotias konkari pelasi peräti 250 ottelua seurassa.

Kuva: Getty Images

Glenn Whelan (Aston Villa)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 33-vuotias

Whelan luuti yhdeksän pitkää vuotta Stoken keskikentällä. Pelejä Pottersin väreissä kertyi 291 kappaletta pelkästään Valioliigassa. Viime kaudellakin Whelan avasi 26 sarjapelissä. Keskikentän työmiehestä päätettiin siitä huolimatta nyt luopua.

Charlie Adam (Ilman seuraa)
Keskikenttäpelaaja, 31-vuotias

George Waring (Tranmere Rovers)
Keskushyökkääjä, 22-vuotias

Daniel Bachmann (Watford)
Maalivahti, 22-vuotias

Pelaajasiirrot – saapuneet

Kuva: Getty Images

Kurt Zouma (Chelsea, laina)
Keskuspuolustaja, 22-vuotias

Zouma paikkaa Bruno Martins Indin jättämän aukon. Ranskalainen on hyvä ilmatilassa ja fyysinen taklaaja. Viime kausina kärsinyt ikävistä loukkaantumisista. Pitkä jatkosopimus Chelsean kanssa kuitenkin takaa sen, että Zouma jää Stokelle vain tilapäisavuksi.

Kuva: Getty Images

Josh Tymon (Hull)
Vasen laitapuolustaja 18-vuotias

18-vuotias Tymon sai nuoresta iästään huolimatta jo viime kaudella pelata Hullissa viidessä valioliigaottelussa. Ilmaisena potentiaalinen lupaus Pottersille.

Kuva: Getty Images

Darren Fletcher (West Bromwich)
Keskikenttäpelaaja, 33-vuotias

Manchester Unitedissa ja West Bromwichissa elantonsa Valioliigassa ansainnut Darren Fletcher tuo Stoken keskikentälle johtajuutta ja todellisen taistelijasielun. Baggiesin viime kauden kapteeni kamppailee jokaisen tilanteen loppuun asti ja hallitsee myös pallollisen pelaamisen. Kokeneesta skotista voidaan odottaa ensi kauden johtohahmoa.

Kuva: Getty Images

Bojan Krkic (Mainz, palaa lainalta)
Piilokärki, 26-vuotias

Krkic pelasi osan viime kaudesta Stokessa ja osan Bundesliigassa lainalla Mainzin riveissä. Pottersissa espanjalainen tehtaili yhdeksään valioliigaotteluun kolme maalia. Monipuoliselle hyökkäyspään pelaajalle löytynee käyttöä rotaatiossa.

Kuva: Getty Images

Joselu (Deportivo, palaa lainalta)
Keskushyökkääjä, 27-vuotias

Joselun viime kausi kului lainalla La Ligassa. Deportivossa syntyi 20 otteluun viisi maalia. Pottersissa rooli jäänee pienemmäksi.

Kuva: Getty Images

Philipp Wollscheid (Wolfsburg, palaa lainalta)
Keskuspuolustaja, 28-vuotias

Wollscheid pelasi viime kaudella vain kaksi ottelua Stoken paidassa. Loput ajasta kului lainalla Bundesliigassa. Vastuu ei todennäköisesti suurene tulevanakaan vuonna.