Viime kausi
Swansean kausi 2016/17 oli joukkueen viime vuosien surkeimpia. Kausi alkoi vierasvoitolla Burnleystä, mutta tätä seurasivat 11 voitotonta ottelua. Näistä peleistä takkiin tuli peräti kahdeksassa ottelussa. Lokakuun alussa myös valmentaja vaihtui ensimmäisen kerran, kun Francesco Guidolinille näytettiin ovea.
Guidolinin korvannut Bob Bradley ei saanut Joutsenien peliä rullaamaan edeltäjäänsä paremmin. Yhdysvaltalaisen pesti jäi muutaman kuukauden mittaiseksi ja myös hän sai kenkää 27. päivä joulukuuta. Saldo ei ollut mairitteleva, sillä Bradleyn Swansea hävisi 11 ottelustaan seitsemän.
Valmentajanvalinnoissa kolmas kerta oli Swansean osalta lopulta onnistunut. Manageriksi pestattiin muun muassa Chelsean apuvalmentaja vaikuttanut Paul Clement.
Clement sai vahvan startin seuran voitettua kolme tammikuun neljästä ottelustaan. Maalis-huhtikuun viisi tappiota kuitenkin ajoivat joukkueen takaisin putoamisvaaraan.
Lopulta Joutsenien sarjapaikan turvasi vahvat otteet viimeisellä kierroksella. Huhtikuun 22. päivästä alkaen häviöitä ei enää tullut ja kausi päättyi kolmen ottelun voittoputkessa 15. sijaan.
Cup-taival oli Swansean osalta lyhyt. FA Cup ja Liigacup päättyivät nimittäin molemmat kolmannelle kierrokselle.
Tärkein pelaaja – Fernando Llorente

Fernando Llorenten tärkeys joukkueelleen kulminoituu hyvin yhteen tilastoon. Swansea teki viime kauden Valioliigassa yhteensä 45 maalia. Osumista yhteensä 15 oli Llorenten tekemiä. Espanjalaisen osuus joukkueensa maaleista oli siis huimat 33,33 prosenttia. 32-vuotias hyökkääjä on yksi sarjan vaarallisimmista pääpelaajista. Tämän takia Llorentesta on myös paljon hyötyä silloin, kun hän ei itse ole yrittämässä maalintekoa, sillä hänen kaltainen kookas hyökkääjä vetää aina hyvin vastustajan puolustajia puoleensa. Vaikka Llorenten kohdalla puhutaan aina hänen pääpelitaidoistaan, niin tulee myös mainita, että hän on myös paljon keskiverto target-hyökkääjää parempi pelaamaan jalalla.
Valmennus
Paul Clement osoitti viime kaudella, kuinka suuri merkitys valmentajalla on. Swansea oli yksi sarjan heikoimmista joukkueista Bob Bradleyn alaisuudessa. Se pelasi yhdysvaltalaisvalmentajan kanssa 18 valioliigaottelua, joista voittoihin päättyi kolme. Tammikuussa Clement tuli tilalle ja saavutti saman määrän voittoja ensimmäisen neljän ottelunsa aikana.
Ensimmäisenä englantilaisvalmentaja laittoi joukkueensa puolustuspelaamisen kuntoon. Päästettyjen maalien keskiarvo putosi hyvin nopeasti sellaiseksi, jolla on mahdollista voittaa otteluita säännöllisesti. Ennen Clementin tuloa Swansea päästi pahimmillaan seitsemässä perättäisessä ottelussa vähintään kolme maalia. Valmentajanvaihdoksen jälkeen koko loppukautena ainoastaan mestaruuden voittanut Chelsea ja toiseksi sijoittunut Tottenham onnistui tekemään walesilaisjoukkueen verkkoon kolme maalia.
Hyökkäyspelaamista Clement ei saanut vielä huipputasolle, mutta se lienee joukkueen seuraava tavoite.
Real Madridin, Paris Saint-Germainin ja Chelsean entinen apuvalmentaja osoitti jo puolessa vuodessa olevansa täysin valmis hoitamaan päävalmentajan tehtäviä. Jos sama tahti jatkuu, Swansea ei tule jäämään suurimmaksi seuraksi, jossa hän on toiminut päävalmentajana.
Arvio
Sija: 14
Swansean kannattajille luvassa huomattavasti paljon helpompi ja tasaisempi kausi kuin edellinen. Odotettavissa on vakaa sesonki, joka viime vuodesta poiketen tuottaa pisteitä tasaiseen tahtiin. Todennäköisesti pitkiä tappioputkia ei ole tiedossa, mutta tuskin joukkue on ottanut vielä niin suuria kehitysharppauksia, että pystyy voittamaan otteluita viikko toisensa jälkeen.
Yksi joukkueen ennakkoon suurimmista heikkouksista on materiaalin kapeus. Tärkeimmät pelaajat voivat ylikuormittua kauden edetessä, sillä ero tietyn pelipaikan ykkös- ja kakkosvaihtoehdon välillä voi olla todella suuri.
Ennakkoa tehdessä Gylfi Sigurdsson on edelleen Swansean pelaaja, mutta olisi todella suuri yllätys, jos islantilainen pelaisi joukkueessa vielä siirtoikkunan päätyttyä. Jos ja kun hän lähtee, on tärkeää, kuinka joukkue käyttää hänestä saadut rahat. Hyvillä hankinnoilla arviomme voi osua jopa hieman alakanttiin. Esimerkiksi Las Palmasista jo hankittu Rogue Mesa on hintalaatusuhteeltaan sen tason hankinta, että jos Sigurdsson-rahat käytetään samalla tavalla, Swansea voi olla jopa kauden yllättäjä.
Tiesitkö: Swanseasta tuli kaudella 2011-12 ensimmäinen Valioliigassa pelannut walesilaisjoukkue.
Ihanneavaus

Kokoonpanolista
| # | Pelaaja | Positio | Pelipaikka | Ikä | |
|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Lukasz Fabianski | MV | Maalivahti | 18.4.1985 | |
| - | Erwin Mulder | MV | Maalivahti | 3.3.1989 | |
| 13 | Kristoffer Nordfeldt | MV | Maalivahti | 23.6.1989 | |
| 19 | Mark Birighitti | MV | Maalivahti | 17.4.1991 | |
| 33 | Federico Fernández | KP | Toppari | 21.2.1989 | |
| 6 | Alfie Mawson | KP | Toppari | 19.1.1994 | |
| 5 | Mike van der Hoorn | KP | Toppari | 31.10.1992 | |
| - | Kyle Bartley | KP | Toppari | 22.5.1991 | |
| 35 | Stephen Kingsley | VP | Vasen laitapuolustaja | 23.7.1994 | |
| 26 | Kyle Naughton | OP | Oikea laitapuolustaja | 11.11.1988 | |
| 22 | Ángel Rangel | OP | Oikea laitapuolustaja | 28.10.1982 | |
| 4 | Ki Sung-yong | PKK | Puolustava keskikenttä | 24.1.1989 | |
| - | Roque Mesa | KK | Keskikentän keskusta | 7.6.1989 | |
| 42 | Tom Carroll | KK | Keskikentän keskusta | 28.5.1992 | |
| 21 | Matt Grimes | KK | Keskikentän keskusta | 15.7.1995 | |
| 7 | Leon Britton | KK | Keskikentän keskusta | 16.9.1982 | |
| 56 | Jay Fulton | KK | Keskikentän keskusta | 4.4.1994 | |
| 23 | Gylfi Sigurdsson | HKK | Hyökkäävä keskikenttä | 8.9.1989 | |
| 20 | Jefferson Montero | VH | Vasen laitahyökkääjä | 1.9.1989 | |
| 15 | Wayne Routledge | VH | Vasen laitahyökkääjä | 7.1.1985 | |
| 46 | Kenji Gorré | VH | Vasen laitahyökkääjä | 29.9.1994 | |
| 12 | Nathan Dyer | OH | Oikea laitahyökkääjä | 29.11.1987 | |
| 10 | Tammy Abraham | KH | Keskushyökkääjä | 2.10.1997 | |
| 3 | Jordan Ayew | KH | Keskushyökkääjä | 11.9.1991 | |
| 9 | Fernando Llorente | KH | Keskushyökkääjä | 26.2.1985 | |
| 62 | Oliver McBurnie | KH | Keskushyökkääjä | 4.6.1996 |
Pelaajasiirrot – lähteneet

Jack Cork (Burnley)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 28-vuotias
Cork kuului keskikentän pohjalla Joutsenien runkopelaajiin. Viime kaudella mies avasi 25 valioliigaottelussa ja kantoi joukkueen kapteeninnauhaa. Roque Mesan saavuttua halusi kokeilla siipiään muualla.

Bafétimbi Gomis (Galatasaray)
Keskushyökkääjä, 31-vuotias
31-vuotias Gomis pelasi viime kaudella vahvan lainakauden Marseillessa tehtyään 20 maalia Ranskan pääsarjassa. Swanseassa ranskalaishyökkääjän potentiaali ei koskaan tahtonut löytyä. Kahteen kauteen syntyi runsaasta vastuusta huolimatta vain 13 maalia.

Jordi Amat (Real Betis, laina)
Keskuspuolustaja, 25-vuotias
Neljä kautta Swanseassa tähän mennessä pelannut Amat sai viime kaudella niukalti vastuuta ja peliaikaa kertyi vain 17 sarjapelissä. Espanjalaisen rooliksi on saapumisesta lähtien jäänyt kolmostopparin paikka. Ensi kauden kestävällä lainalla Amat saa mahdollisuuden säännöllisempään peliaikaan.
Borja Bastón (Málaga, laina)
Keskushyökkääjä, 24-vuotias
Bastón oli yksi viime kauden suurimpia epäonnistujia. Espanjalainen saapui kovin odotuksin tehtyään La Ligassa edellisenä vuonna 18 maalia. Swanseassa kuitenkin loukkaantumiset sekoitivat pakkaa 18 valioliigapeliin kertyi vain yksi osuma. Nyt vauhtia haetaan taas kotimaasta.
Gerhard Tremmel (eläkkeelle)
Maalivahti, 38-vuotias
Marvin Emnes (seuraton)
Keskushyökkääjä, 29-vuotias
Franck Tabanou (seuraton)
Vasen laitapuolustaja, 28-vuotias
Liam Shephard (Peterborough)
Oikea laitapuolustaja, 22-vuotias
Pelaajasiirrot – saapuneet

Roque Mesa (Las Palmas)
Keskikentän keskusta, 28-vuotias
La Ligan viime kauden neljänneksi paras syöttöprosentti. Kolmanneksi eniten syöttöjä omille per peli. Muun muassa näillä ansioilla pelintekijäkone Mesa loisti Las Palmasissa. Taitava espanjalainen tuo Swansean luovan syöttelijän ja kahden suunnan pelaajan.
Mesan kova pelityyli aiheuttaa varjopuolena paljon rikkeitä. Viime kaudella mies näki keltaista peräti 14 kertaa.

Erwin Mulder (Heerenveen)
Maalivahti, 28-vuotias
Heerenveenin viime kauden ykkösvahti pelasi vanhassa seurassaan lähes kaikki pelit. Swanseaan hollantilainen on värvätty tuomaan kilpailua Lukasz Fabianskille. Alkuun todennäköisesti kakkosroolissa.

Tammy Abraham (Chelsea, laina)
Keskushyökkääjä, 19-vuotias
Viime kaudella Bristol Cityssä lainalla 23 maalia paukuttanut Abraham on olemattomasta valioliigakokemuksesta huolimatta mielenkiintoinen lisä hyökkäykseen. 20-vuotias englantilainen tuo Joutseniin hyvin sijoittuvan ja pallollisten taitavan pikakiiturin. Bastónin lähdettyä Abraham saa todennäköisesti heti alkuun mahdollisuuksia avauksessa.
