Viime kausi
Watfordissa puhalsivat muutosten tuulet jo kesästä lähtien. Myös valmentaja Quique Flores oli vaihtunut Walter Mazzarriin ja samalla myös pelaajisto oli kokenut muutoksia. Uusia hankintoja oli tullut peräti 10 kesän aikana.
Kauden ensimmäisiin kuukausiin mahtui hyviä hetkiä. Herhiläiset nappasi voittoja seuroista, kuten West Ham ja Manchester United näyttäen kilpailukykyiseltä ryhmältä.
Syyskauteen mahtui kuitenkin myös niitä synkkiä aikoja, joista hyvänä esimerkkinä muistoihin jää nöyryyttävä 6-1-murskaus Liverpoolin vieraana.
Vuodenvaihteen jälkeen kausi 2016/17 käynnistyi Watfordin osalta kahdella tappiolla Tottenhamin ja Stoken kustannuksella. Tammikuun puolivälin jälkeen voittoja irtosi neljästä pelistä kaksi ja Arsenal kaatui vieraskentällä.
Viimeisillä kierroksilla Watfordin ote karkasikin niin pahasti, että sarjapaikkakin oli vaarassa. Herhiläiset otti takkiin jokaisessa viimeisessä kuudessa ottelussa ja 17:nneksi vain kuuden pisteen erolla putoamisviivaan.
Cupissa pelit eivät sujunneet sen paremmin. Liigacupissa Gillingham yllätti joukkueen jo toisella kierroksella. FA Cupissa Millwall päätti Watfordin taipaleen neljänteen kierrokseen.
Tärkein pelaaja – Troy Deeney

29-vuotias Troy Deeney on erinomainen hyökkääjä. 303 ottelua Watfordissa, 106 maalia ja 49 maaliin johtanutta syöttöä. Luvut kertovat jo paljon. Deeneyn kohdalla olisi kuitenkin väärin sanoa hänen olevan joukkueensa tärkein pelaaja pelkästään pelitaitojensa takia. Englantilaisen merkitys myös joukkueen henkisellä puolella on valtava. Deeney on kapteeni ja kulttipelaaja isolla K:lla.
Valmennus
Marco Silva on ennen Englantiin tuloa tehnyt nimeä itselleen keskisuurien sarjojen isoissa joukkueissa. Seurat kuten Sporting Lissabon ja Olympiakos ovat valmentajalle erinomaisia kasvuympäristöjä.
Hänen debyyttikautensa Valioliigassa oli alhaisiin odotuksiin nähden fantastinen. Hän käänsi Hullin kurssin ympäri, mutta putoamisviivan yläpuolella olleiden joukkueiden etumatka oli heidän kannaltaan liian pitkä.
Kyseessä on erinomainen moderni valmentaja. Etuliite ei tarkoita sitä, että hänen joukkueensa pelaisi Pep Guardiolan tai Mauricio Pochettinon näköistä jalkapalloa, kuten monesti yleistetään. Silvan pääprioriteetti on pitää oma pää puhtaana, mutta bussin parkkeeraaminen maalin eteen ei ole se tapa, jolla tuo pyritään saavuttamaan.
Watford on ollut tällä vuosikymmenellä yksi lyhytjänteisimmistä seuroista valmentajiensa suhteen, mutta Silvan saadessa tarpeeksi aikaa, voi hän viedä joukkueen pelaamisen uudelle tasolle.
Arvio
Sija: 13
Watfordin viime kausi oli yhtä vuoristorataa. Tappiottomien otteluiden putkia seurasi tappioputki, nollapelin jälkeen saattoi päästä neljä maalia omiin ja niin edelleen. Yleensä laadukkaan valmentajan tulo heikosti pärjänneeseen joukkueeseen näkyy ensin kahdella tavalla. Ensimmäiseksi maaleja omiin alkaa päästä vähemmän. Tämän jälkeen suoritusten taso tasaantuu ja tämän myötä näin käy myös pistetahdille.
On odotettavissa, että Marco Silvan alaisuudessa Watfordille tulee käymään juurikin näin. Aina ystävyysotteluista puhuttaessa tulee korostaa, että niille ei tule antaa liikaa painoarvoa, mutta kyllä jotain joukkueen ryhtiliikkeestä kertoo se, että edellisessä neljässä harjoitusottelussa se ei ole päästänyt maaliakaan, vaikka vastassa on ollut Real Sociedad, Aston Villa, Viktoria Plzen ja Eibar.
Joukkue jäi viime sesongilla surkean loppukautensa seurauksena lopulta 17. sijalle, eli viimeiselle sarjapaikan säilyttäneen joukkueen paikalle. Portugalilaisluotsi tulee jälleen saamaan joukkueen oikean potentiaalin esiin ja edessä on kausi keskikastin tuntumassa.
Tiesitkö: Watfordin pitkäaikainen kannattaja Sir Elton John on toiminut seuran omistajana vuosina 1976-1987 ja 1997-2002.
Ihanneavaus

Kokoonpanolista
| # | Pelaaja | Positio | Pelipaikka | Ikä | |
|---|---|---|---|---|---|
| 26 | Ben Foster | MV | Maalivahti | 03.04.1983 | |
| 1 | Heurelho Gomes | MV | Maalivahti | 15.2.1981 | |
| 35 | Daniel Bachmann | MV | Maalivahti | 9.7.1994 | |
| 27 | Christian Kabasele | KP | Toppari | 24.2.1991 | |
| 4 | Graig Dawson | KP | Toppari | 6.5.1990 | |
| 15 | Craig Cathcart | KP | Toppari | 6.2.1989 | |
| 6 | Adrian Mariappa | KP | Toppari | 3.10.1986 | |
| - | Jorge Segura | KP | Toppari | 18.1.1997 | |
| 11 | Adam Masina | VP | Vasen laitapuolustaja | 02.01.1994 | |
| 25 | José Holebas | VP | Vasen laitapuolustaja | 27.6.1984 | |
| 21 | Kiko Femenía | OP | Oikea laitapuolustaja | 2.2.1991 | |
| 2 | Daryl Janmaat | OP | Oikea laitapuolustaja | 22.7.1989 | |
| 29 | Étienne Capoue | PKK | Puolustava keskikenttä | 11.7.1988 | |
| 14 | Nathaniel Chabolah | PKK | Puolustava keskikenttä | 12.12.1994 | |
| 16 | Abdoulaye Doucouré | KK | Keskikentän keskusta | 1.1.1993 | |
| 19 | Will Hughes | KK | Keskikentän keskusta | 17.4.1995 | |
| 8 | Tom Cleverley | KK | Keskikentän keskusta | 12.8.1989 | |
| 20 | Domingos Quina | KK | Keskikentän keskusta | 18.11.1999 | |
| 24 | Tom Dele-Bashiru | KK | Keskikentän keskusta | 17.9.1999 | |
| 37 | Roberto Pereyra | HKK | Hyökkäävä keskikenttä | 7.1.1991 | |
| 7 | Gerard Deulofeu | VH | Vasen laitahyökkääjä | 13.03.1994 | |
| 22 | Isaac Success | VH | Vasen laitahyökkääjä | 7.1.1996 | |
| 23 | Ismaïla Sarr | OH | Oikea laitahyökkääjä | 25.2.1998 | |
| 33 | Ignacio Pussetto | OH | Oikea laitahyökkääjä | 21.12.1995 | |
| 17 | João Pedro | KH | Keskushyökkääjä | 26.9.2001 | |
| 18 | Andre Gray | KH | Keskushyökkääjä | 26.06.1991 | |
| 10 | Danny Welbeck | KH | Keskushyökkääjä | 26.11.1990 | |
| 9 | Troy Deeney | KH | Keskushyökkääjä | 29.6.1988 | |
| - | Adalberto Peñaranda | KH | Keskushyökkääjä | 31.05.1997 |
Pelaajasiirrot – lähteneet

Sven Kums (Anderlecht)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 29-vuotias
29-vuotias Kums oli Watfordin keskikentän ylijäämäosastoa. Belgialainen vietti suuren osan viime kaudesta lainalla Italiassa Udinesessa, jonka avaukseen keskikenttäpelaaja mahtui 20 ottelussa. Seuraavaksi on edessä paluu kotimaahan Anderlechtin paitaan.

M’Baye Niang (AC Milan, laina loppui)
Keskushyökkääjä, 22-vuotias
22-vuotiaalta Niang pelasi viime kaudella kevätpuoliskon Watfordissa. Ranskalaiselta odotettiin paljon, mutta maalimäärä jäi 16 valioliigaottelussa vaivaiseen kahteen osumaan.

Camilo Züniga (Napoli, laina päättyi)
Vasen laituri, 31-vuotias
Zünigan vastuu jäi Watfordissa lainakaudella vähäiseksi. 31-vuotiaan puolustajan avausminuutit rajoittuivat vajaaseen kuuteen sarjaotteluun.

Steven Berghuis (Feyenoord)
Oikea laituri, 25-vuotias
Berghuis vietti jo viime kauden lainalla Feyenoordissa. Kotimaassa peli kulki ja hollantilainen painoi 30 sarjaotteluun seitsemän maalia ja kirjasi viisi maalisyöttöä. Valioliigassa Berghuis esiintyi ainoalla kaudellaan vain yhdeksässä sarjapelissä.

Mario Suárez (Zhicheng)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 30-vuotias
Atlético Madridista kesällä 2015 saapuneen Suárezin esiintymiset Watford-paidassa jäivät 15 sarjapeliin. Sen jälkeen espanjalainen vietti aikaa lainalla Fiorentinan ja Valencian riveissä. Koska Valioliigassa peliaikaa ei kertynyt, Suárezia odottavat seuraavaksi Kiinan haasteet.
Mathias Ranegie (Ilman seuraa)
Keskushyökkääjä, 33-vuotias
Obbi Oulare (Royal Antwerp, laina)
Keskushyökkääjä, 21-vuotias
Uche Agbo (Standard Liege)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 21-vuotias
Rene Gilmartin (Seuraton)
Maalivahti, 30-vuotias
Pelaajasiirrot – saapuneet

Nathaniel Chabolah (Chelsea)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 22-vuotias
Chabolahin vastuu Chelseassa oli olematonta. Peliaikaa irtosi viime kaudella vain yhdeksässä valioliigaottelusta, joista yhdessä nuorukainen pääsi avaukseen. Kuului myös Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen Puolassa pelatuissa EM-kisoissa.

Tom Cleverley (Everton)
Keskikentän keskusta, 27-vuotias
Cleverley vakuutti Watfordin viime kauden lainallaan pelattuaan 17 sarjaottelua Herhiläisissä. 27-vuotiaan englantilaisen pysyvä siirto sai sinettinsä jo maaliskuussa.
Cleverley on monipuolinen pelaaja, joka on urallaan urakoinut myös laiturina. Vahvana syöttelijänä tunnettu entinen Manchester United -mies tarjoaa arvokasta luovuutta Watfordin keskikentälle.

Will Hughes (Derby)
Keskikenttäpelaaja, 22-vuotias
Hughesin siirrosta Valioliigaan on puhuttu useamman vuoden ajan. 22-vuotias keskikenttäpelaaja on kuulunut Englannin nuorten maajoukkueiden avainmiehiin ja takana on vahva alle 21-vuotiaiden EM-turnaus Puolassa.
Hughes on keskikentän yleismies, joka on pelannut Derbyssä kuuden kauden aikana suuria minuutteja. Watford pulitti nuorukaisesta 9,1 miljoonaa euroa, joten englantilaiselle voidaan odottaa lähtökohtaisesti suurta roolia Herhiläisissä.
Kiko Fémenia (Alavés)
Oikea laitapuolustaja, 26-vuotias
Daniel Bachmann (Stoke)
Maalivahti, 22-vuotias
Juan Carlos Paredes (Olympiakos, palaa lainalta)
Oikea laitapuolustaja, 29-vuotias
