Kommentti: Valioliigajoukkueet vihdoin tasollaan Mestarien liigassa – huima pistesaalis kahden kierroksen jälkeen

© Kuva: Getty Images

Valioliigajoukkueilta odotetaan aina suuria Mestarien liigassa. Onhan kyseessä useiden mielestä maailman paras sarja.

Jos mittarina kuitenkin käytetään menestystä Mestarien liigassa, ei äskeinen väite pidä paikkaansa.

Viimeisen viiden vuoden aikana vain kaksi kertaa englantilaisjoukkue on selvinnyt kilpailussa neljän parhaan joukkoon. Tämä on hämmentävää, sillä vielä kaudella 2008-09 neljän parhaan joukossa oli kolme englantilaisjoukkuetta.

Tämä kausi on kuitenkin alkanut lupaavasti.

Jo se on hieno saavutus, että Manchester Unitedin Eurooppa-liigan voiton myötä Valioliigasta on mukana viisi joukkuetta. Aiemmin saman verran joukkueita lohkovaiheeseen on saanut ainoastaan Espanjan La Liga.

Mutta kuten tiedetään, ei pelkkä osallistuminen näiden suurseurojen kohdalla riitä. Menestystä odotetaan ja ainakin toistaiseksi sitä on tullut.

26/30

Kahden kierroksen jälkeen valioliigajoukkueet ovat voineet saavuttaa maksimissaan 30 pistettä. Ihan tuohon lukemaan ei ole ylletty, mutta 26/30 on jo fantastinen pistemäärä.

Vertauksen vuoksi kilpailua viime vuosina hallinneet espanjalaisseurat ovat keränneet 17/24 pistettä.

Voitosta voittoon ovat edenneet Manchesterin seurat City ja United sekä lontoolaisseurat Tottenham ja Celsea.

Ainoat pistemenetykset ovat tähän mennessä tulleet Liverpoolille, joka jäi tiistaina tasapeliin Spartak Moskovan vieraana hyvästä esityksestään huolimatta. Toinen pistemenetys tuli Sevillaa vastaan avauskierroksella. Tuolloin pisteet jaettiin 2-2-tuloksen myötä.

Pitkä matka on vasta alussa

Kilpailu on vasta alussa ja joukkueet voivat vielä sössiä lohkovaiheenkin pahasti, mutta alku on erittäin lupaava. Valioliigaseurojen yhteinen maalierokin on tällä hetkellä 31-6.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka monta joukkueista etenee lopulta jatkoon ja mikä niiden kokonaispanos on pudotuspeleissä. Kuinka moni pääsee kahdeksan parhaan joukkoon? Entä neljän parhaan joukkoon? Nähdäänkö joku Kiovan finaalissa 26.5.2018? Yltääkö joku jopa mestaruuteen asti?