Ennakko: Englannissa Liigacup-viikko – Millainen on kärkiseurojen motivaatio?

© Kuva: Getty Images

Englannin Liigacup eli täksi kaudeksi Carabao Cupiksi nimetty kilpailu on edennyt neljännelle kierrokselle. Mukana olevien Valioliigan suurseurojen osalta kierros on niille toinen.

Suurseuroista Liverpool on jo kilpailun hyvästellyt hävittyään kolmannella kierroksella Leicesterille, mutta muut ovat yhä mukana. Kaikkiaan 16 parhaan joukossa on 11 seuraa Valioliigasta ja viisi toiselta sarjatasolta Mestaruussarjasta. Yhtään Mestaruussarja-joukkueiden keskinäistä arpa ei tälle kierrokselle heittänyt.

58. kerta pelattava Liigacup kärsii yhä kasvavassa määrin arvostuksen puutteesta. Suurseuroille riittäisi epäilemättä yksikin cup, ja näistä todella pitkän historian omaava FA Cup olisi epäilemättä kuta kuinkin kaikkien valinta.

Otteluita on pitkän sarjakauden, europelien ja FA Cupin myötä muutenkin paljon, joten Liigacup ei herätä valioliigamanagerien keskuudessa suurtakaan innostusta. Rahakaan ei riitä motivaatioksi, sillä Carabao Cupin voittajalle ojennettava 100 000 punnan sekki on pikkuraha valioliigajäteille.

Europelit Valioliigan pienempien seurojen motivaatiotekijänä?

Suurin peruste Carabao Cupin ottamiselle tosissaan onkin kilpailun voittajan saama paikka ensi kauden Eurooppa-liigan karsinnoissa. Tämänkään ei tosin pitäisi kummemmin esimerkiksi Manchesterin seuroja, Chelseaa tai Tottenhamia motivoida, sillä muuten jokin opn mennyt pahemman kerran sarjapeleissä pieleen.

Sen sijaan esimerkiksi Leicesterin, Evertonin ja West Hamin kaltaisia seuroja luulisi Eurooppa-liigan mahdollisuuden kiinnostavan, sillä näiden yltäminen europeleihin sarjasijoituksen perusteella alkaa olla jo työn ja tuskan takana.

Kenties nämä ja muutamat muutkin Valioliigan häntäpään joukkueet kierrättävät kokoonpanoaan kärkipään joukkueita vähemmän jo nyt, ja varsinkin kilpailun edetessä aivan viime kierroksille motivaation uskoisi kasvavan. Ja eiköhän finaalimenestys kiinnostaisi lopulta jo jättiläisiäkin.

Mestaruussarjaryhmiä uskoisi luonnollisesti jättiläisten kaatojen ja europelien mahdollisuuden houkuttelevan. Britticupeista on ennenkin selviytynyt alasarjajoukkueita europeleihin, ja etenipä viisi kautta sitten Liigacupin finaaliin peräti neljännen sarjatason Bradford – vain hävitäkseen Wembleyllä Swansealle 0-5.

Rankkaa rotaatiota odotettavissa

Suurseurat tulevat kuitenkin varmuudella kokoonpanoaan kierrättämään, ja kenties erittäin rajustikin. Onpa muun muassa sellaistakin huhuttu, että Valioliigan sarjakärki Manchester City vaihtaisi Liigacup-otteluun peräti koko avauskokoonpanonsa lauantain Burnley-ottelusta.

Siksi suurin yllätys energiajuoman mukaan nimetyn Carabao Cupin neljännellä kierroksella olisikin, jos yhtään yllätystä ei nähtäisi.

Yllätystä janoaa tiistaina ainakin Norwich, joka ei ole hävinnyt yhdeksään otteluun. Se hakee kymmenettä peräkkäistä Arsenalin kotiareenalta Emirates Stadiumilta. Arsenalin ”kakkosmiehistö” on tosin esiintynyt hyvin edukseen jo tämän kauden Eurooppa-liigassa, jossa Tykkimiehet ovat voittaneet kaikki kolme otteluaan.

Vielä kovempi haaste on Mestaruussarjan kärkiryhmä Wolverhamptonilla, jolle arpa heitti vastaan Valioliigan suvereenin kärkiryhmän Manchester Cityn. Cityn materiaali on leveä ja näyttöhalut jokaisella varmasti kovat. Sergio Agüero voi kentälle päästessään tehdä maalin, joka nostaisi hänet yksin seuran kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi.

Toista otteluaan tilapäisvalmentaja Michael Appletonin alaisuudessa pelaava Leicester saa vieraakseen Mestaruussarjan nousutaistelussa mukana olevan Leedsin. Leedsilläkin on varmasti potentiaalinen yllätyssauma ottelussa. Liigacupin voittoa puolustava Manchester United vierailee Swansean kotikentällä.

Keskiviikolle on jätetty vielä kaksi valioliigaseurojen keskinäistä. Valmentajansa Ronald Koemanin erottanut Everton matkaa Chelsean vieraaksi David Unsworthin johdolla. Wembleyllä Tottenham isännöi Lontoon paikallisessa West Hamia.

Yksi asia, josta valioliigaseurat ovat varmasti kiitollisia on se, että ennen välierävaihetta ei Liigacupissa uusintaotteluita pelata. Jos peli on 90 minuutin jälkeen tasan, mennään jatkoajalle ja tarvittaessa vielä rangaistuspotkukilpailuunkin.

Carabao Cupin neljäs kierros:

Ti 24.10.

21.45 Arsenal-Norwich (Viaplay)
21.45 Bournemouth-Middlesbrough (Viaplay)
21.45 Bristol City-Crystal Palace (Viaplay)
21.45 Leicester-Leeds (Viaplay)
21.45 Swansea-Manchester United (Viasat, Viaplay)
22.00 Manchester City-Wolverhampton (Viasat, Viaplay)

Ke 25.10.

21.45 Chelsea-Everton (Viasat, Viaplay)
22.00 Tottenham-West Ham (Viasat, Viaplay)