Paha loukkaantuminen motivoi Zlatania jatkamaan uraansa – ”Jos tahdon kävellä vetten päällä, teen sen”

© Kuva: Getty Images

Zlatan Ibrahimovicin ensimmäinen kausi Valioliigassa päättyi pettymykseen, kun Manchester Unitedin hyökkääjä loukkasi polvensa pahoin.

Hän on ollut sivussa pelikentiltä viime keväästä saakka, mutta paluu lähestyy kovaa vauhtia, sillä hänen uskotaan olevan José Mourinhon käytettävissä aikaisintaan joulukuun lopussa ja viimeistään tammikuussa.

Osa epäili loukkaantumisen jälkeen, että ruotsalaisen ura saattaa jopa päättyä, mutta nyt hän itse kertoi, että se vain motivoi häntä jatkamaan.

– Sillä hetkellä [loukkaantumisen tapahduttua] minun oli helppo sanoa palaavani, koska minulla oli haaste, Zlatan kertoi Thierry Henrylle Sky Sportsin haastattelussa.

– Haasteeni oli se, että minulla ei ole koskaan urallani ollut suurta loukkaantumista. Ihmiset puhuivat, että urani on ohi ja olen liian vanha.

– Kun näin käy, se saa minussa vain aikaan lisää motivaatiota, energiaa ja antaa minulle tavoitteen.

Zlatan kuitenkin myönsi, että hän on viime vuosina miettinyt, milloin hänen pelaajauransa päättyy. Sen aika ei ole kuitenkaan vielä.

– Viime vuosina olen ajatellut, kuinka monta vuotta pelaan vielä.

– Loukkaantuminen teki päätöksestä helpon. Minulla on tavoite ja se on palata pelaamaan.

– Kävelen ulos aivan kuten kävelin sisäänkin eli en ontuen. Kävelen ulos niin kuin haluan kävellä ulos. Jos tahdon kävellä vetten päällä, teen senkin.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!