Yllätysnimi Valioliigan puolustajien maalitilaston kärjessä – Oma maaliennätys syntymässä jo nyt

© Kuva: Getty Images

Kun Manchester Cityn argentiinalaistoppari Nicolás Otamendi teki sunnuntaina 2-1 -voittomaalin paikallisvastus Unitedin verkkoon, otti hän kärkipaikan Valioliigan puolustajien maalitilastossa. Maali oli 29-vuotiaalle Otamendille tämän kauden Valioliigassa jo neljäs.

Otamendi on tehnyt yhden maalin myös Mestarien liigassa, joten yhteensä tehtyjä maaleja on tämän kauden 20 ottelussa syntynyt jo viisi. Englannin kentillä Otamendi pelaa uransa ylivoimaisesti tehokkainta kautta, sillä kahdella aiemmalla kaudella Englannissa ja Cityssä mies on tehnyt vain yhden maalin per kausi.

Kaukana ei ole enää Otamendin uran yhden kauden maaliennätyskään. Kaudella 2010-2011 Otamendi teki Portossa kuusi maalia (31 ottelussa), ja sama maalimäärä syntyi myös kaudella 2014-2015 Valenciassa (38 ottelussa). Seuraavalla maalilla Otamendi siis jo sivuaa omaa ennätystään.

Otamendi valittiin sekä kesällä 2015 että 2016 Copa Américan tähdistöjoukkueeseen. 51 A-maaottelussaan hän on tehnyt kolme osumaa.

Valioliigan puolustajien maalitilastossa toisena on kolme maalia tehnyt Chelsean Marcos Alonso. Kahteen maaliin on pystynyt kahdeksan eri puolustajaa.