Manchester Cityn ylivoima Valioliigassa on ollut niin murskaavaa, että jo ennen sarjan puoltaväliä sen etumatka sarjakakkoseen Manchester Unitediin on venähtänyt jo 11 pisteeseen. Mestaruusmahdollisuuksista puhuminen vetääkin United-leirissä ilmeet vakaviksi, mutta täysin ei haaveita vielä ole heitetty.
– Otamme pelin kerrallaan. Katsotaan sitten kauden päätteeksi, millä sijalla olemme, Jesse Lingard vastaa uteluihin Unitedin tilanteesta Sky Sportsin haastattelussa.
– Tällä kokoonpanolla meillä täytyy riittää uskoa jokaiseen peliin. Joskus pelaamme huonosti ja voitamme, ja joskus taas häviämme hyvällä pelillä.
– Luulen, että millä tahansa muulla kaudella olisimme sarjan kärjessä keräämillämme pisteillä. Tärkeintä on kuitenkin nyt voittaa pelejä.
25-vuotias Lingard on löytänyt itsensä entistä useammin kentän keskustasta laidan sijaan. Maaleja Lingard on tehnyt tällä kaudella seitsemän, ja lisääkin hän toivoo olevan luvassa.
– Tietysti janoan lisää maaleja. Keskustassa saan enemmän palloja ja on helpompi saada jotain aikaiseksi, Lingard kertoo roolistaan.
Seuraavan ottelunsa United pelaa keskiviikkona Liigacupissa Bristol Cityn vieraana.
