Arsenal ja Chelsea pelasivat keskiviikkona yhden kauden ehdottomasti viihdyttävimmistä ja jännittävimmistä otteluista (raportti ottelusta). Pisteet menivät lopulta jakoon maalein 2-2, mutta Chelsealle jäi jossiteltavaa Álvaro Moratan hukkaamista maalipaikoista.
Espanjalaishyökkääjä sai ottelussa kokonaista kolme loistavaa maalintekotilaisuutta, mutta ruuti oli tällä kertaa litimärkää. Jo aiemmin pelin tiimellyksessä hukatut tontit kismittivät varmasti jo Morataa, mutta luultavasti pahiten yöunia häiritsee lisäajan viimeisellä minuutilla hyödyntämättä jäänyt paikka. Morata ei onnistunut nostamaan palloa Petr Cechin yli, ja paluupallon Davide Zappacosta pamautti ylähirteen.
Chelsean manageri Antonio Conte luonnehti Moratan iltaa ”epäonniseksi”, mutta kiitteli samaan hengenvetoon espanjalaisen työmoraalia.
– Juuri nyt Moratalla ei ole tuuria. Hänen täytyy vain jatkaa työntekoa, Conte sanoi Sky Sportsille.
– Tässä tapauksessa se on sääli, sillä hänellä oli monta maalipaikkaa. Samaan aikaan olen kuitenkin tyytyväinen hänen yritykseensä ja työmoraaliinsa.
– Tämä oli hyvä tasapeli hyvää joukkuetta vastaan, mutta olisimme ansainneet pelistä voiton.
– Kun näen, ettemme käytä hyvää tilaisuutta voittaa ottelua, totta kai olen vähän pettynyt, mutta se on vain samanlainen pettymys kuin pelaajillakin. Me voitamme yhdessä, pelaamme tasapelejä yhdessä ja häviämme yhdessä, Conte tiivisti sanomansa.
