Tammikuun siirtoikkuna toi jo vuoden ensimmäisellä viikolla runsaasti mielenkiintoisia siirtoja. Alati nousseiden siirtosummien joukkoon on mahtunut myös yksi poikkeus.
Parin viime vuoden aikana pelaajista maksettavat korvaukset ovat nousseet eksponentiaalisesti. Siinä missä 100 miljoonan euron raja oli vielä jokin aika sitten lasikatto, enää sitä ei muista kukaan. Paul Pogba rikkoi lasikaton, ja Neymar-kaupassa lasi hajotettiin sirpaleiksi. Neymarin vanavedessä 100 miljoonaa on rikottu myös Ousmane Dembélén ja Philippe Coutinhon kohdalla. Ja siinä sivussa Virgil van Dijkistä tuli maailman kallein puolustaja.
Mutta sitten tuli poikkeus. Ross Barkley Evertonista Chelseaan hintaan 16,9 miljoonaa euroa. 16,9 on lukuna ihan jotain muuta kuin van Dijkistä maksettu 78,8 tai Coutinhosta pulitettu 120 miljoonaa euroa. 16,9 on nykymarkkinoilla jopa hämmentävän pieni lukema.
Hintaa selittävä tekijä on sopimustilanne. Barkleyn sopimus Evertonin kanssa olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen, joten Everton oli pakkoraossa. Viime kesänä Everton olisi saanut enemmän, jos siirto olisi toteutunut. Kaksi vuotta sitten sitäkin enemmän.
Siitä huolimatta olisin henkilökohtaisesti odottanut, että kuukausi sitten 24 vuotta täyttäneestä pelintekijästä olisi maksettu enemmän. 1,5 vuotta vanhemmasta Coutinhosta (jonka sopimus olisi päättynyt kesällä 2022) maksettiin 103,1 miljoonaa enemmän. Ei siis 103,1:tä miljoonaa, vaan 103,1 miljoonaa enemmän kuin Barkleysta.
Chelsea tekee kylmää bisnestä
Chelsean siirtomarkkinastrategia on tullut viime vuosien aikana selväksi. Nuoria pelaajia hankitaan hieman kärjistäen laivalasteittain. Ostohinta per pelaaja on hyvin maltillinen. Nuorten pelaajien armeija lähetetään kerta toisensa jälkeen lainalle ja toivotaan, että sieltä joku ponnistaa tähteyteen. Kaikkien ei tarvitse. Se tuskin on strategian ideakaan. Mieluummin määrä kuin laatu. Yksi tai kaksi timanttia riittää kattamaan muidenkin kulut ja tuo lisäksi mukavan voiton Chelsean kassaan.
Toki lipsahduksiakin sattuu (tuoreimpana Dominic Solanke), mutta ehkä kokonaiskuva tuli kuitenkin selväksi.
Barkley ei mene ihan suoraan tähän samaan mariopasalicien ja cristiancuevasien joukkoon. Barkley on kuitenkin jo huomattavasti valmiimpi pelaaja, ja hänestä maksettiin ihan kunnon siirtosumma. Mutta kun raameja hieman laajennetaan, Barkley osuu strategiaan erinomaisesti.
Barkley on nuorehko pelaaja, jonka siirtomarkkina-arvo on isossa kuvassa vielä nousemassa ylöspäin. Chelsean kanssa kesään 2023 tehty sopimus nosti jo kertaheitolla siirtomarkkina-arvon moninkertaiseksi siihen verrattuna, mitä Chelsea hänestä maksoi. Ja juuri siinä on tarinan opetus, jota ehkä muidenkin seurojen kannattaisi noudattaa.
Voitto tulee tavalla tai toisella
Nyt on ymmärrettävä tärkeä asia: Chelsea ei osta pelaajia vain viemään Chelseaa pelillisesti eteenpäin. Chelsea ostaa pelaajia myös rahoittaakseen toimintaansa vuosiksi eteenpäin.
Barkley on toki korkean potentiaalin pelaaja, joka voi nousta tähteyteen Chelseassa. Hän kykenee pelaamaan kymppialueella, keskikentän keskustassa tai tarvittaessa kummallakin laidalla. Mahdollisuuksia soveltua Antonio Conten erilaisiin ryhmityksiin on useita. Ehkä Barkley onnistuu taistelemaan itsensä avauksen pelaajaksi. Mutta jos ei onnistu, ei sekään ole mikään ongelma.
Muistetaan nyt, että Barkley teki kesään 2023 ulottuvan sopimuksen. Chelsealla on runsaasti aikaa katsoa, onko Barkley sellainen pelaaja, joka vie pelillisesti lontoolaisjoukkuetta eteenpäin. Jos päädytään siihen, että ei vie, Barkley mitä todennäköisimmin myydään.
Jos markkinat kehittyvät nykyistä tahtia, Barkleysta saatetaan hyvinkin maksaa 100 miljoonaa jonain kauniina päivänä. Se olisi melko mukava taloudellinen voitto pelaajasta, joka ostettiin 16,9 miljoonalla eurolla.
Seuraajia Chelsean mallille?
Jalkapallomaailma on kylmää bisnestä, piti siitä tai ei. Chelsea osaa hyödyntää tietynlaisen kylmyyden erinomaisesti. Pelaajat ovat raadollisesti sanottuna hyödykkeitä, jotka tuovat seuralle lisähyötyä tavalla tai toisella. Joko pelillisesti tai taloudellisesti.
Nyt kysymys kuuluu: milloin Chelsean strategialle alkaa ilmaantua seuraajia? Toki erilaisia kasvattajaseuroja on futismaailma täynnä, mutta Chelsean kohdalla ei ole kyse kasvattajaseuran strategiasta. Tässä on kyse ennemminkin darwinistisesta eloonjäämiskamppailusta. Heitetään lauma lapsia altaan syvään päähän. Ne, jotka selviävät, tuovat Chelsealle mainetta tai mammonaa.
Mielenkiintoista nähdä, miten Barkleyn suhteen käy. Aika lailla varmaa on jo nyt se, että Chelseassa kävellään nauraen pankkiin. Tämän pohjustuksen perusteella väitän, että kaikkien muidenkin suurseurojen olisi kannattanut tavoitella Barkleya. Ihan vain raadollisen bisneksen vuoksi.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila