Philippe Coutinho on jo siirtynyt Barcelonaan, mutta edelleen Barcelona ja Liverpool kinaavat kaupan yksityiskohdista.
Barcelonan johtajistoon kuuluva Jordi Mestre sanoi Coutinhon esittelytilaisuudessa, että siirto toteutui, koska Liverpool suostui laskemaan pyyntihintaa viime kesästä.
Tarkkoja lukuja Mestre ei halunnut kertoa, koska näin oli kuulemma sovittu Liverpoolin kanssa.
Liverpoolissa Mestren lausuntoa ei ole katsottu hyvällä. The Telegraph kertoo lähteisiinsä vedoten, että Liverpool ei missään vaiheessa laskenut hintaa, koska mitään alkuperäistä hintaa ei missään vaiheessa ollut.
Liverpool vakuutteli koko viime kesän, ettei Coutinho ole myytävänä – mistään hinnasta. Barcelonan käsityksen mukaan Liverpool asetti viime kesänä pyyntihinnaksi 200 miljoonaa euroa. Sitä Barcelona ei ollut valmis maksamaan.
Oli miten oli, nyt Barcelona päätyi maksamaan Coutinhosta eri tietojen perusteella noin 120+40 miljoonaa euroa. Useamman median mukaan Coutinho maksoi summasta noin 13 miljoonaa omasta pussistaan.
