Arsenal haluaa vahvistaa puolustustaan jo tammikuun aikana. Asiasta uutisoi The Times.
Lehden mukaan Arsenalin ykköskohde on West Bromin Jonny Evans. Myös Manchester Cityn on sanottu jo pidempään olleen Evansin kintereillä.
Timesin tietojen mukaan Evans haluaa lähteä West Bromista tammikuun aikana. Siirron odotetaan tapahtuvan nopealla aikataululla.
Evansin ykkösvaihtoehto on Timesin mukaan City, mutta Arsenalissa houkuttelee todennäköisesti suurempi rooli.
Lehti kertoo, että Wenger on valmis käyttämään juuri 30 vuotta täyttäneeseen Evansiin 25 miljoonaa puntaa (28 miljoonaa euroa) ja tarvittaessa lisäämään Mathieu Debuchyn kaupanpäällisiksi.
Evans on pelannut West Bromissa kesästä 2015 lähtien, mutta paremmin hänet muistetaan Manchester Unitedista. Englantilainen on Unitedin kasvatti ja hän edusti seuraa 198 ottelussa ennen siirtoaan West Bromiin.
Evansin nykyinen sopimus päättyy kesällä 2019.
