Valioliigajoukkue laittaa tuulemaan kunnolla – tavoittelee jopa seitsemää vahvistusta tammikuussa

© Kuva: Getty Images

Crystal Palacen resepti sarjapaikan säilyttämiseksi alkaa olla selvillä. Mahdollisimman monta vahvistusta tammikuussa sisään ja toivotaan parasta.

Vetovastuun syyskuussa ottanut Roy Hodgson kertoi avoimesti Palacen aikeista lehdistötilaisuudessa.

– Olemme puhuneet joukkueen vahvistamisesta viimeiset kaksi tai kolme viikkoa. Sillä saralla ei ole tapahtunut muutosta, Hodgson sanoi.

– Olemme odottaneet tammikuun siirtoikkunan aukeamista, jotta voimme toteuttaa toiveemme. Loukkaantumistemme vuoksi se on nyt vielä tärkeämpää.

Palacen pelaajista Scott Dann ja Jason Puncheon ovat loppukauden sivussa. Maanantaina sairastuvalle astelivat Jeffrey Schlupp (polvivamma) ja Andros Townsend (puujalka). Lisäksi sivussa ovat tällä hetkellä Ruben Loftus-Cheek (tälli), Mamadou Sakho (pohjevamma), Joel Ward (nivusvamma) ja Connor Wickham (polvivamma).

– Jos sanomme, että haluamme kolme tai neljä uutta pelaajaa, meidän oikeastaan pitäisi tavoitella kuutta tai seitsemää, koska olemme menettäneet ainakin kaksi pelaajaa koko loppukaudeksi, Hodgson sanoi.

– Meillä on lisäksi kaksi tai kolme pelaajaa, jotka palaavat aikaisintaan kuukauden kuluttua.

– En usko, että saamme niitä kaikkia (seitsemää vahvistusta), mutta loogisesti ajateltuna sitä määrää voisi tavoitella.

– Meidän on ratkaistava, keitä pelaajia haluamme hankkia ja mille pelipaikoille. Sen asian parissa puheenjohtaja Steve Parish ja urheilutoimenjohtajamme Doug Freeman tekevät kovasti töitä.

– Minä odotan malttamattomana, keitä ovesta astuu sisään, jotta pääsen työskentelemään heidän kanssaan. Tällä hetkellä käymme vielä vaihtoehtoja läpi ja minulta kysytään mielipidettä hankinnoista.