Keväällä 30 vuotta täyttävä Adam Lallana oli pelannut ennen maanantaita vain 129 minuuttia Valioliigaa kärsittyään alkukauden aikana reisivammasta. Keskikentän dynamo palasi sairastuvalta pelihommiin marraskuussa, mutta Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on peluuttanut miestä toistaiseksi hyvin varovaisesti.
Vähäisen pelituntuman vuoksi Lallanan asemasta Englannin MM-joukkuekaavailuissa on alettu keskustella, mutta Kloppin mielestä olisi sulaa hulluutta jättää Lallana rannalle. Etenkin, kun hänen peliaikansa tulee luultavasti lisääntymään Philippe Coutinhon lähdettyä Barcelonaan.
– Jos Gareth Southgate voi jättää Adamin ulos joukkueestaan, voin jo onnitella Englantia maailmanmestaruudesta! Koska silloin teillä on uskomattoman vahva kokoonpano, Klopp totesi lauantaina lehdistötilaisuudessa Telegraphin mukaan.
– Adam oli puoli kautta sivussa ja kaikkien muidenkin pelaajien tavoin hänkin tarvitsee täydet fyysiset voimansa. Muutaman viikon päästä hän on sataprosenttisessa kunnossa, ja nyt jo lähellä sitä.
– Hän on voinut jo pelata, mutta ratkaisevilla hetkillä häneltä puuttuu vielä vaadittavaa intensiteettiä. Hänellä oli paha lihasvamma, joten emme voi hosua hänen kanssaan.
– Ei Adam suora korvaaja Coutinholle ole, mutta meillä on hänessä joka tapauksessa toinen luova, hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Onko hänellä Philippen vapaapotkuosaaminen? Ei, mutta hän pystyy tekemään monia asioita, ja vahvistaa meitä monissa tilanteissa, Klopp jatkaa.
