Englannissa pelataan 38 Valioliigan sarjakierroksen lisäksi kahta eri cup-kilpailua, ja kärkijoukkueiden osalta luonnollisesti europelit päälle. Ottelumäärä on jo sinänsä valtava, mutta lisäksi tasapelien sattuessa Liigacupissa ja FA Cupissa pelataan uusintaotteluita, ennen kuin mennään mahdolliselle jatkoajalle ja rankkarikisaan.
Kuormitus on siis valtava, eivätkä huippuseurojen valmentajat siitä innostukaan. Myös Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on esittänyt aiheesta oman kritiikkinsä.
– Haluaisin, että Carabao Cupin välierät pelattaisiin yksiosaisina. Haluaisin myös, että FA Cupissa pelattaisiin vain yksi ottelu ilman uusintaotteluita. Aivan kuten Jürgen Klopp ja kaikki muutkin valmentajat haluavat, Guardiola nurisi Sky Sportsin mukaan.
– Kuten kuitenkin sanoin jo aiemmin, niin ei tule käymään. Ei se tule muuttumaan. Ylimääräisiä otteluita, uusintaotteluita ja jatkoaikoja. Jatkoaikojen jatkoaikoja – sellaiseksi tulevaisuus on menossa.
– Tietenkään managerit eivät mahda sille mitään, sillä bisnesshow’n pitää jatkua.
Sydäntalven ankara otteluruuhka aiheuttaa vääjäämättä loukkaantumisia, sillä aikaa palautumiseen ei yksinkertaisesti ole.
– Tietysti se tekee hallaa pelaajille. Kaikki managerit sanovat niin. Paljon pelejä ilman palautumisaikaa johtaa useisiin loukkaantumisiin, Guardiola jatkaa.
– Kaudenalustapaamisissa isojen kihojen kanssa kaikki managerit puhuivat tästä. Isot pomot kuuntelivat meitä, mutta siihen se jäi.
