Liverpool pelaa tänä iltana Mestarien liigassa Portoa vastaan.
Ottelun alla Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp puhui aiheesta, josta suomalaisessa urheilujournalismissakin jatkuvasti puhutaan. Onko peli pelaajien vai valmentajan?
– Pelisysteemi ei ikinä voita ottelua. Kyse on pelaajista ja heidän päätöksenteostaan. Kyvystä tehdä oikea päätös oikealla hetkellä. Kyvystä antaa kaikkensa kentällä, Klopp sanoi lehdistölle.
– Pelisysteemit ovat hyvin tärkeitä, mutta niillä vain saadaan pelaajat parhaisiin asemiin.
Kenties Kloppin lausunnon myötä on helpompi ymmärtää Liverpoolin puolustuspelaamisen toistuvia virheitä.
Oli miten oli, Kloppilta kysyttiin myös, onko Porto-ottelupari ratkaistavissa jo tänä iltana.
– Tapahtuuko sitä usein Mestarien liigassa? Että ottelupari ratkeaa ensimmäisessä ottelussa.
– En ole miettinyt tuota asiaa. Mutta me uskomme Anfieldiin. Tiedämme, että se on paikka, jossa yleisö voi tehdä ratkaisevan eron.
– Mutta jotta pääsisimme hyödyntämään sitä, meidän on hoidettava hommamme ensimmäisessä osaottelussa. Me haemme tulosta, joka antaa meille hyvän lähtökohdan toiseen osaotteluun.
Klopp antoi myös ymmärtää, että Liverpool kykenee kilpailemaan Euroopan parhaiden seurajoukkueiden kanssa.
– Tiedän sen jo. Euroopan paras joukkue tällä hetkellä taitaa olla Manchester City. Me olemme jo pelanneet heitä vastaan kahdesti tällä kaudella (ensimmäisen voitti City, toisen Liverpool).
– Valioliiga on vähän erilainen kilpailu, mutta jos kohtaamme heidät [Cityn], voimme myös voittaa heidät. Niin se asia on. Mutta ei se ole tärkeää juuri nyt. Me olemme Portossa ja se on ainoa asia, jolla on merkitystä.
