Lauantain ensimmäisessä ottelussa Manchester Cityn ja Arsenalin välinen kärkikamppailu yltyi kirjaimellisesti maalintekokilpailuksi. Hurjien käänteiden jälkeen Citizens oli lopulta Tykkimiehiä etevämpi ja nappasi pisteet 6-3-lukemin. Manuel Pellegrinin ryhmä nousi voiton myötä sarjataulukossa toiseksi kolmen pisteen päähän Arsenalista.
City aloitti ottelun väkevästi eikä Arsenal päässyt luomaan ensimmäisen viiden minuutin aikana yhtäkään hyökkäystä isäntien maalille. 13 minuutin kohdalla Martin Demichelis jatkoi kulmapotkusta pallon takatolpalle Sergio Agüerolle, joka viimeisteli Citizensin 1-0-johtoon.
Arsenalin tasoitus syntyi 31. minuutilla Yaya Tourén karmaisevan pallonmenetyksen seurauksena. Mathieu Flamini antoi syötön keskelle Theo Walcottille ja englantilaisen matala laukaus ohitti Costel Pantilimonin tasoittaen lukemat 1-1.
City siirtyi hetkeä myöhemmin uudelleen johtoon. 38 minuutin kohdalla laidalta noussut Pablo Zabaleta löysi keskeltä Laurent Koscielnyn vapaaksi jättämän Álvaro Negredon, joka liukui pallon Wojciech Szczesnyn ohitse. Koscielny loukkaantui tilanteessa yrittäessään estää Negredoa ja ranskalaispuolustaja jouduttiin kantamaan paareilla pois kentältä.
Toisen puoliajan alussa City koki kovan takaiskun, kun Agüero joutui jättämään ottelun kesken loukkaantumisen vuoksi. Argentiinalaista paikkaamaan saapui Jésus Navas. Hetkeä myöhemmin isännät kasvattivat eroa. Mesut Özil menetti pallon Fernandinholle, joka sijoitti tarkasti kotijoukkueen 3-1-johtoon.
Arsenal ei kuitenkaan luovuttanut vaan iski kavennuksen vain 12 minuuttia Cityn osuman jälkeen Walcottin laukoessa illan toisen osumansa. Citizens päätti vieraiden kirin seuraavassa hyökkäyksessään. 66 minuutin kohdalla Navas antoi keskityksen maalin edustalle David Silvalle ja espanjalainen naulasi numerot 4-2:een.
Ottelun loppuhetket olivatkin dramaa täynnä. Kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä City vei Arsenalilta viimeisetkin toiveet pisteistä. Fernandinho hassutteli vieraiden puolustuksen kustannuksella ja vei isännät illan toisellaan kolmen maalin johtoon. Arsenal kuitenkin kavensi vain kaksi minuuttia myöhemmin Per Mertesackerin puskiessa pallon isäntien verkkoon.
Maalijuhlat eivät kuitenkaan päättyneet vielä saksalaisen osumaan. Lisäajan viimeisellä minuutilla Szczesny joutui kaatamaan maalipaikkaan vapautuneen James Milnerin ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku kotijoukkueelle. Touré sijoitti pallon vasempaan nurkkaan ja maalasi loppulukemiksi 6-3.
Maalit:
1-0 Sergio Agüero (14)
1-1 Theo Walcott (31)
2-1 Álvaro Negredo (39)
3-1 Fernandinho (50)
3-2 Theo Walcott (63)
4-2 David Silva (66)
5-2 Fernandinho (88)
5-3 Per Mertesacker (90 +3)
6-3 Yaya Touré (90 +5)
Kokoonpanot:
Manchester City:
30 Pantilimon
5 Zabaleta
26 Demichelis
4 Kompany
22 Clichy
8 Nasri
25 Fernandinho
42 Touré
21 Silva
16 Agüero
9 Negredo
Vaihtopenkki:
1 Hart
8 Lescott
7 Milner
10 Dzeko
13 Kolarov
14 Garcia
15 Navas
Arsenal:
1 Szczesny
3 Sagna
4 Mertesacker
6 Koscielny
17 Monreal
16 Ramsey
20 Flamini
14 Walcott
11 Özil
10 Wilshere
12 Giroud
Vaihtopenkki:
5 Vermaelen
7 Rosicky
8 Arteta
19 Cazorla
21 Fabianski
23 Bendtner
44 Gnabry
