Arsenal ja Chelsea nyhjäsivät 0-0-tasapelin maanantai-illan kärkikamppailussa. Harvojen tilanteiden ottelussa paras paikka tuli Chelsean Frank Lampardille. Lampardin veto kilpistyi ylärimaan. Arsenalilta Olivier Giroud ja Thomas Vermaelen pääsivät lähimmäksi maalia.
Arsenal olisi voitolla napannut kärkisijan takaisin Liverpoolilta. Nyt Arsenal on Valioliigassa toisena tasapisteissä Liverpoolin kanssa. Arsenal-manageri Arsène Wengerin mielestä kotijoukkue olisi ansainnut voiton ottelusta.
– Uskon, että olisimme ottelun loppuvaiheen perusteella ansainneet voiton, Wenger kertoi.
– Chelsea tuli tänne puolustamaan, ja tekivät sen hyvin. Meillä oli hieman vaikeuksia ottelun alussa. Toisella puoliajalla otimme ottelun haltuun. Meidän olisi pitänyt voittaa ottelu vähäisistä maalipaikoista huolimatta. Jos et voi voittaa ottelua, niin älä häviä sitä. Niin me teimme.
– Tämä oli silti hyvä piste. Kotona haluat kuitenkin voittaa kaikki ottelut.
Wengerin mielestä Arsenal olisi ansainnut rangaistuspotkun ensimmäisellä puoliajalla. Chelsean brassipelaaja Willian osui Arsenalin Theo Walcottia jalkoihin rangaistusalueella, jonka seurauksena Walcott kaatui maahan. Ottelun erotuomari Mike Dean ei kuitenkaan laittanut palloa pilkulle.
– Mielestäni se oli selvä rangaistuspotku, Wenger kertoi.
Lähde: Sky Sports
