Viikon pelaajan valinta tehtiin tällä kertaa kahden ottelukierroksen perusteella. Toimituksen valinta kohdistui Manchester Unitedin Wayne Rooneyyn. Hyökkäävissä rooleissa lähes koko uransa pelannut Rooney on pelannut viime ajat keskikentällä pelintekijänä. Sir Alex Fergusonin aikana mies ei roolista nauttinut, mutta Louis van Gaalin ohjeistuksessa rooli maistuu englantilaiselle.
Rooney on tehnyt kuluvalla kaudella Valioliigassa kahdeksan maalia, minkä lisäksi hän on antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä. Englantilainen on pelannut neljä edellistä ottelua pelintekijän roolissa, joissa hän on tehnyt kolme maalia ja antanut yhden maaliin johtaneen syötön.
Rooney oli maagisessa vireessä tapaninpäivän ottelussa Newcastlea vastaan. Pelintekijänä Michael Carrickin yläpuolella pelannut Rooney iski kaksi maalia ja syötti Unitedin kolmannen maalin tarkalla nostolla Robin van Persien päänuppiin. Englantilainen pelasi vakuuttavasti myös Tottenhamia vastaan keskikentän keskustassa, vaikka toisella jaksolla hänen otteissaan näkyikin jo väsymyksen merkkejä.
Rooney siirtyi Unitediin 18-vuotiaana hurjalla 32,8 miljoonan euron siirtokorvauksella. Tuolloin siirtokorvauksen määrää ihmeteltiin, mutta Rooney hiljensi epäilijät nopeasti. Siirrosta on vierähtänyt aikaa nyt yli kymmenen vuotta, ja Rooney on noussut Unitedin kaikkien aikojen maalintekijätilastoissa kolmannelle sijalle. Edellä ovat vielä Sir Bobby Charlton ja Denis Law. Rooney noussee Unitedin seurahistorian parhaaksi maalintekijäksi, vaikka englantilainen vaikuttaakin nykyään enemmän pelintekijänä.
Pelintekijän rooli ei siis suinkaan ole Rooneylle vieras pelipaikka. Ferguson peluutti Rooneya varsinkin viimeisellä United-kaudellaan keskikentän keskustassa, mihin hyökkääviin rooleihin tottunut pelaaja ei halunnut asettua. Tilanne ärtyi niin pahaksi, että Rooney jätti toukokuussa 2012 siirtopyynnön Fergusonille.
Mikä on kääntänyt Rooneyn pään muutamassa vuodessa? Syitä on varmasti useita, mutta käydään läpi ne tärkeimmät. Rooney pelaa van Gaalin alaisuudessa huomattavasti vapaampaa roolia, kuin muutama vuosi sitten Fergusonin oltua ohjaksissa. 29-vuotiaalla englantilaisella on lupa nousta hanakasti mukaan hyökkäyksiin, mikä näkyi esimerkillisesti Newcastlea vastaan. Entisenä hyökkääjänä Rooney löytää tyhjän tilan vastustajan puolustuksen keskeltä.
On myös syytä nostaa esille kanssapelaajien merkitys. Kaksi vuotta sitten Rooneyn yläpuolella ei pelannut Juan Matan tasoista pelaajaa. Kaksikko on löytänyt etenkin muutamissa edellisissä otteluissa yhteisen sävelen. Myös hyökkääjien merkitys on tärkeä. Pari vuotta sitten kärjessä viiletti Javier Hernández, joka ei pystynyt luomaan tekopaikkoja Rooneyn taustanousuille. Nyt piikissä viilettää van Persien kanssa Radamel Falcao, joka on huomattavasti Hernándezia monipuolisempi hyökkääjä.
Miksi Unitedin tulisi peluuttaa Rooneya myös jatkossa keskikentällä? Englantilainen osallistui monipuolisesti sekä pelinrakenteluun että puolustamiseen jo hyökkääjänä pelatessaan. Tuolloin Rooney oli useasti poissa sektorilta, jossa hänen olisi pitänyt olla, hyökkääjänä tekemässä maaleja. Nyt Rooneyn pelipaikka on siellä, missä hän vaikutti useasti myös hyökkääjänä pelatessaan – jättämättä aukkoa hyökkäyspelaamiseen.
Rooneylla on lähes kaikki vaadittavat ominaisuudet keskikentän pelintekijäksi. Englantilainen on hyvä pitämään ja suojaamaan palloa. Rooneyn syöttöpeli on myös melko varmaa ja hän luo maalintekouhkaa sekä kaukolaukauksilla että ex-hyökkääjän maalivainulla. Vertaukset pelintekijänä Paul Scholesiin eivät ole suinkaan turhia, etenkin kun katsoo Rooneyn lähettämiä ristipalloja.
Rooney tulee varmasti pelaamaan urallaan vielä paljon sekä hyökkääjänä että kymppipaikalla, mutta tällä hetkellä United saa parhaan hyödyn joukkueensa kapteenista keskikentällä. Englantilaisen pelipaikka muuttunee useasti kauden mittaan loukkaantumisten ja pelikieltojen myötä. Van Gaal on kuitenkin myöntänyt, että Rooney tulee pelaamaan jatkossakin enemmän keskikenttäpelaajana.
Englantilaisen työmoraali puolustussuuntaan oli jo hyökkääjänä pelatessaan huippuluokkaa. Pelintekijän roolissa puolustamisen merkitys korostuu, mistä United hyötyy Rooneyn uudessa roolissa entistä enemmän. Rooneyn panosta erikoistilanteissa sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan ei sovi unohtaa. Englantilaisen lähettämät vapaapotkut ovat erittäin vaarallisia.
