Suomen A-maajoukkueen maalivahti Niki Mäenpää haluaa itselleen Brighton & Hove Albionin ykkösvahdin paikan.
Mäenpää on pelannut pitkään Hollannissa. Viimeiset kolme kautta hän edusti VVV-Venloa. Nyt edessä ovat uudet haasteet Englannissa.
Mäenpää taistelee uudessa joukkueessaan peliajasta David Stockdalen ja Casper Ankergrenin kanssa.
– Se on kova haaste, mutta sen takia tänne tulinkin, Mäenpää sanoo seuran verkkosivuilla.
Tulevaa kautta Mäenpää odottaa mielenkiinnolla.
– Täällä kärkipäässä on koko ajan vaihtelua. Hollannissa oli aina samat joukkueet kärjessä ja häntäpäässä.
– Tässä sarjassa mikä tahansa joukkue voi nousta. Hyvä alku kaudelle olisi erittäin tärkeä, 30-vuotias maalivahti lisää.
Mäenpää myös myöntää, että sopimus Englantiin oli pitkään tavoitteena.
– Olen onnellinen, sillä tämä on iso steppi urallani. Rakastan englantilaista jalkapalloa. Olen aina halunnut tulla tänne pelaamaan.
