Chelsea ja Barcelona kohtasivat keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Washington D.C.:ssä pelatussa harjoitusottelussa. Maalit jaettiin tasan 2-2, mutta ottelun päätteeksi pelatussa rangaistuspotkukilpailussa Chelsea oli tarkempi osumin 4-2.
Chelsea aloitti maalinteon jo ennen kymmenen peliminuutin täyttymistä, kun Eden Hazard nousi vahvasti, väisti muutamankin taklausyrityksen ja laukoi nousunsa päätteeksi pallon maalin alakulmaan. Kummallakin oli paikkansa lisämaaleihin, mutta taukoa vietettiin numeroissa 1-0.
Toinen puoliaika ehti vanhentua vain reilut viisi minuuttia, kun Barcelona tasoitti. Luis Suárez nosti hallitusti pallon yli Thibault Courtois’n, eikä Chelsea-puolustus ehtinyt ajoissa luutimaan palloa pois. 65. minuutilla Barҫa siirtyi johtoon, kun Sandro Ramírez laukoi vasemmalta komean pallon takanurkkaan ohi Courtois’n.
Chelsea tuli kuitenkin tasoihin muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Pallo jäi pomppimaan vapaapotkun jälkeen Barcelonan maalinedustalle ja Gary Cahill syöksyi puskemaan irtopallon verkkoon. Cahill sai tilanteessa maalivahti Jordi Masipin nyrkistä sen verran kovan kolhun nenäänsä, että joutui jättämään kentän maalin jälkeen.
Enempiä maaleja ei nähty ja ottelun voittaja ratkaistiin 11-metrisillä. Chelsean neljä ensimmäistä laukojaa sijoitti pallon varmasti verkkoon. Barҫalta Alen Halilovicin chippi tömähti ylärimaan, ja Courtois torjui Gerard Piquén laukauksen, joten Chelsea vei rankkarit nimiinsä 4-2.
Tulevana sunnuntaina Chelsea kohtaa Community Shield -ottelussa Arsenalin. Kauden ensimmäisen pokaalin metsästys sai hieman takapakkia kahden loukkaantumisen myötä. Cahillin nenä saattoi murtua ja Diego Costa tunsi tuttuun tapaan epämukavuutta takareidessään.
– Cahillin nenä saattaa olla murtunut. Ehkä on, ehkä ei. Jos ei ole, hyvä. Jos on, hän saa maskin ja on valmiina sunnuntaina, José Mourinho sanoi ottelun jälkeen.
– Diego tunsi jotain takareidessään. Uskomme, että se oli vain tunne, ei sen enempää.
International Champions Cup
Chelsea – Barcelona 3-2 rp. (2-2)
1-0 Eden Hazard (10.)
1-1 Luis Suárez (52.)
1-2 Sandro Ramírez (66.)
2-2 Gary Cahill (85.)
Päivitys klo 10:11. Juttuun lisätty Mourinhon kommentit.
