Eilen pelattiin kaksi Valioliiga- ja FA Cupottelua.
Luonnollisesti toinen FA Cupin otteluista Tottenhamin ja Boltonin välillä siirrettiin tulevaisuuteen Muamban kauhean sydänkohtauksen takia. Ottelua ehdittiin pelata 42. minuuttia ennen sairaskohtausta ja tilanne oli 1-1.
Myös toinen FA Cup ottelu tullaan pelaamaan uudestaan, koska Sunderland ja Everton pelasivat 1-1 tasapelin.
Valioliigassa Fulham hävisi kotonaan 0-3 Seansealle. Vieraiden hahmo oli kaksi maalia tehnyt Gylfi Sigurdsson. Tälle kaudelle liigaan nousseet joutsenpaidat ovat tällä hetkellä hurjassa pelivireessä, joka ei siis päättynyt viime kierroksen 1-0 voittoon Manchester Citystä.
Toisessa ottelssa Wigan ja West Brom tasasivat pisteet. Wiganin tilanne alkaa olla todella tukala: seura on sarjan jumbona, ja neljä seuraavaa joukkuetta eivät ole vielä pelanneet tämän kierroksen pelejä.
Neljässä seuraavasta viidestä ottelusta Wigan saa vastaansa Liverpoolin, Chelsean, Manchester Unitedin ja Arsenalin, joten putoaminen alkaa näyttää todennäköiseltä ellei seura kykene sarjaan yllätyksiä.