Tottenhamin faniyhdistys Tottenham Hotspur Supporters’ Trust on julkaissut verkkosivuillaan kirjeen seuralle, jossa kritisoidaan Spursin toimintaa siirtomarkkinoilla. Kirjeessä sanotaan seuraavasti:
”Yhdessä useimpien fanien kanssa olemme onnitelleet seuraa kestävästä liiketoiminnasta ja taloudellisten vaikeuksien välttämisestä, joissa useammalla joukkueella on ollut vaikeuksia vuosien varrella.”
”Kuitenkin tämän kesän siirtoikkunan aikana olemme kyseenalaistaneet tilanteen siitä mihin olemme päätyneet. Osa joukkueestamme on näyttänyt heikolta kauden neljässä ensimmäisessä ottelussa, ja tämä ongelma tulee jatkumaan kauden edetessä. Toivotamme tervetulleiksi hankkimamme pelaajat, mutta olemme huolestuneita tasoeroista joita on yhä olemassa. Tämä tulee aiheuttamaan painetta managerille sekä joukkueelle.”
”Spurs teki kaikkien aikojen bruttovoiton viime kaudella – 80 miljoonaa puntaa. Tulot nousivat 22 prosenttia 180,5 miljoonaan puntaan. Pääsylippujen hinnat huippupeleihin pysyvät yhä Valioliigan korkeimpien joukossa. Seura on kertonut meille haluavansa nostaa hintoja ensi kaudeksi.”
”Monet kannattajat ovat nyt kyseenalaistaneet laadun siihen nähden mitä siitä maksamme. Ymmärrämme että joukkue tahtoo panostaa uuteen stadioniin, mutta olemme myös ymmärtäneet ettei tämä ole mahdollista ilman vaikutusta pelillisiin suorituksiin. Epäilemättä meitä pyydetään katsomaan joukkuetta uuden stadionin valmistuttua.”
”Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun lähdemme kauteen näyttäen heikolta. Mielestämme fanit ovat osoittaneet äärimmäistä kärsivällisyyttä vuosien aikana, mutta ymmärrämme myös miksi kärsivällisyys alkaa loppua. On tärkeää että joukkue pärjää hyvin taloudellisesti, mutta lopulta hyvä talous syntyy urheilullisten ansioiden mukaisesti. Hyvä menestys kiinnostaa yleisöä ja täyttää uudet stadionit.”
Toimittajan sana:
Tottenhamin kannattajien kanta on tullut selkeäksi. Seuran täytyy ruveta haalimaan riveihinsä isompia kaloja, että menestystä alkaisi vihdoin tulla. Spurs on ollut säännöllisesti kamppailemassa pääsystä Euroopan kentille, mutta jäänyt silti useasti rannalle.
