Matkan sunnittelu
Olin jo pitkään suunnitellut matkaa englantiin katsomaan Premier liigan ottelua. Tuntui siltä, että matka ei ikinä vaikuttaisi toteutuvan, niin kauan sen säätämisessä meni. Syksyllä 2011 päätin kuitenkin muutaman englantilaisen tuttuni kanssa että aikataulut oli pakko saada sopimaan ja matkani toteutumaan. Tähtäimeen laitettiin Helmi-maaliskuu 2012. Tiedustelin tutultani Man Unitedin otteluaikataulua, ja lopulta päädyimme Unitedin kotiotteluun West Brom Albionia vastaan 10.3.2012. Kun päivä oli sovittu, päätin saman tien ostaa lentoliput tuohon lauantain otteluun, jotta saisin ne mahdollisimman halvalla. Ostin liput ja jäin tyytyväisenä odottelemaan.
Jossain vaiheessa sain puhelun kaveriltani – ottelu ajankohta oli muuttunut. United pelasi muistaakseni Eurooppaliigan matsin samalla viikolla ja näin Englannin liiga -ottelu päätettiin siirtää sunnuntaille. Siirto aiheutti heti sydämen tykytyksiä. Paluulentoni oli juuri sunnuntaina. Pienen pähkäilyn jälkeen tulimme siihen tulokseen, että ottelun ajankohta sopisi edelleen aikatauluuni. Pahimmassa tapauksessa joutuisimme lähtemään 10-15 minuuttia enne loppuvihellystä. Mielessäni yritin arvioida miten mahdolliset ottelusta aiheuttavat liikenneruuhkat mahdollisesti vaikuttaisivat siihen, ehtisinkö kentälle ja koneeseen ajoissa. Liput oli kuitenkin ja hankittu ja lopuksi päätimme, että enneaikainen murehtiminen oli hyödytöntä.
Liput
Kun perjantai 9.3 vihdoin saapui, lähdin innolla matkaan. Liput itse otteluun järjestyivät vasta samana päivänä, ja järjestelijänä toimi siis tuttuni, joka oli kotoisin Manchesteristä vaikka työskentelikin Lontoossa. Vielä Tammikuussa meille oli sovittu lainaksi ns. ”saletit” kausikorttiliput, jostain melkolailla suoraan itse sir Alex Fergusonin takaa. Kun Helmikuu lähestyi, nuo samaiset lainaliput kuulemma maksoivatkin nyt 50 puntaa kappale. Sen verran olimme molemmat helposti valmiita lipuista maksamaan. Kyseessähän oli vielä suht hyvät paikat.
Helmikuun ekalla viikolla sain puhelun ja kaverini sanoi, että samat liput olivatkin nyt 80 puntaa kappale. Olin edelleenkin sitä mieltä että liput hankitaan, mutta ystäväni alkoi jo käyttää suhteellisen karkeaa kieltä ja sanoi, että hän kyllä järjestää liput muuta kautta. Lopulta hänen tullessa noutamaan minua lentokentältä sain kuulla, että meille oli järjestynyt jonkun tutun kautta liput ilmaiseksi. Paikat olivat huonommat, mutta liput kuitenkin jo taskussa.
Olen useasti kuullut kuinka ottelut ovat jatkuvasti loppuunmyytyjä ja näin ollen olin varsin tyytyväinen, että meillä nyt oli siis ainakin jotkut liput. Jälkeenpäin, poistuessani ottelusta ja noustessani koneeseen, en voinut kuin ihmetellä lentokentällä United-paitoihin pukeutuneiden matkaajien määrää ja kirjoa. Tanskalaisia, italialaisia, saksalaisia, australialaisia – ja siis ainakin yksi suomalainen. Ainakin tuon kokemuksen perusteella jäi tunne, että kyllä lippuja on saatavilla (myös kaverini vahvisti sen olevan hyvin yleistä, että otteluissa on tuhansia turisteja).
Manchester
Ottelun siirtäminen oli luonut pienen positiivisen ongelman – saavuin perjantaina ja näin ollen minulla oli koko lauantai vapaa. Yöpymisen oli järjestänyt netistä (tai siis kaverini itse asiassa sen järjesti) ja hotellin nimi oli Campanile. Hotellista täytyy sanoa, että se oli täysi huti: kallis ja laaduton. Koko siellä vietetty aika muistutti tunnetta, jossa huomaa jonkun katukauppiaan tai taikurin juuri kunnolla vedättäneen suomi-turistia. Päätin olla sen kummemmin asiaa murehtimatta, mutta kun launatai iltana sattumalta silmään osui todella mukavan näköinen, puoleen hintaan yösijaa tarjonnut pubi/hotelli, oli pakko tilata jotain olutta vahvempaa. (www. mitrehotel.co.uk – muistaakseni 45 puntaa yö).
Lauantaina aamupäivällä ajelimme ympäri Manchesteriä ja kävimme mm. katsastamassa molempien Manchesterin joukkueiden stadionit. City:n stadion näytti suoraan sanottuna (anteeksi vaan) aika aneemiselta, ja oli tietenkin tyhjä (kummallakaan stadionilla ei siis ollut ottelua lauantaina). Old Traffordilla meno oli taas täysin toisenlainen. Vaikka ei ollut edes ottelupäivä, oli stadionilla väkeä saman verran kuin HJK:n koti ottelussa. Kiertelin aikani stadionilla (ulkopuolella – jos kiinnostaa käydä sisällä voi ostaa lipun stadionin esittelyyn ja ymmärtääkseni näin päästä istumaan myös Fergusonin tuolille kentän laidalla). Itse olin varsin tyytyväinen kuuntelemaan tarinoita joukkueen ja stadionin historiasta kaveriltani, joka on vannoutuneimpia jalkapallofaneja joita minä tunnen. 
Vaikka olimme autolla liikenteessä, lähdimme hotellilta taksilla keskustaan. Kello oli noin neljä iltapäivällä ja suuntasimme suoraan Cloud baariin – paikalliseen nähtävyyteen. Kyseessä on tyylikäs hotellibaari, joka sijaitsee korkealla pilvenpiirtäjän kyljessä, lasipohjaisella ulokkeella. Siis muistaakseni, sillä kun klo 16.30 saavuimme paikalle, oli hotellin aulassa n. 30 metrin jono hisseille (baari siis jossain 90. kerroksessa tms).
Jonotus ei meitä kiinnostanut (vaikka jonossa oli ihan tyylikkään näköistä väkeä) ja päätimme heti jatkaa matkaa. Kulman takana oli Deans Gate Lock. Viehättävä pieni kadun pätkä, jossa todella mukavan näköisiä baareja, mm. Comedy store, jossa tarjolla alkoholin lisäksi ruokaa ja stand-uppia. Koska saavuimme hyvissä ajoin (n. klo 16.45 lauantai iltapäivänä), kaikki parhaat paikat olivat vapaina. Tai siis tarkemmin sanottuna kaikki paikat – sillä baarit olivat vielä ihan tyhjiä. (Kesällä tilanne saattaa olla toisin). Toiminnanmiehinä emme jääneet paikalle turhaa seisoskelemaan vaan siirryimme suoraan kadun toiselle puolelle pubiin, joka sijoittuu noin puoleen väliin janalla ”karski baari”-”täys räkälä”. Kaikesta huolimatta totesimme kyseisen pubin (nimeltään ”City Road Inn”) varsin viihtyisäksi ja nautimme siinä muutaman oluen. Sain kaveriltani kuulla kuinka vastapäisten uusien asuintalojen tilalla oli aikaisemmin ollut kuuluisa ”Hacienda” yökerho. Kyseinen yökerho on jossain määrin kuuluisa ja siihen viitataan useasti mm. elokuvassa ”24Hr Party People”, joka kertoo Machesterin ainutlaatuisesta musiikkihistoriasta. Suosittelen ehdottomasti – hauska ja mielenkiintoinen.
City Roan Inn:istä päätimme lähteä syömään, sillä ainakin osa kanssa-asiakkaistamme oli sen näköisiä, että heidän olisi kannattanut muistaa ruokailla enne pubiin saapumistaan. Otimme suunnaksi ”Curry Mile” nimellä kulkevan kadun (taksi oli 6 puntaa) ja siellä ”Shere Khan” nimiseen Intialaiseen ravintolaan. Vielä tänä päivänäkin (kirjoitan tätä siis toukokuussa) nousee vesi kielelle, kun muistelen tuota ateriaa. Suosittelen erittäin lämpimästi, vaikka täytyy muistaa, että tällaiset ravintolakäynnit ovat kokemuksina ohi vasta noin 24 tunnin päästä. Se on kuitenkin pieni hinta makunautinnosta, varsinkin jos yösijassanne on juokseva vesi.
Curry mileltä suuntasimme kylläisinä takaisin keskustan hotelli Hiltonin (josta siis löytyy myös edellä mainittu Cloud Bar) ohi Portland streetille ”Circus Taverniin”, jota kaverini mainosti maailman pienimmäksi pubiksi. Vaikka en mitään virallista Guinnesin-dokumenttia nähnytkään, olen väitteen valmis uskomaan. Paikka ei siis todellakaan ollut koolla pilattu, mutta kyseisenä iltana tunnelma oli katossa ja suomalainenkin pääsi heti mukavasti juttuun paikallisten kanssa, kun joutui koko ajan (siis oikeasti) olemaan fyysisessä kontaktissa ainakin 2-3 ihmisen kanssa . Hauskaa oli. 
Kun kyseessä oli kierros, jatkoimme jossain vaiheessa matkaa. Suuntasimme seuraavaksi ”Northern Quarter ” alueelle ja siellä istuimme jonkin aikaa tyylikkäässä ”Bluu” baarissa. Alueella oli lukuisia mukavan näköisiä baareja, mm. ”Print Works” iski silmään.
Seuraava etappi olikin sitten yllä mainittu Mitrehotel (mitrehotel.co.uk) ja sen pubi. Paikan viehättävyyttä siis lisää sen huippu sijainti – itse ainakin varmasti yövyn seuraavaksi siellä, vaikka en huoneita käynytkään katsomassa. (Disclaimer: Näin tiskille esitteen, kun tilasin kaljaa ja kysyin huoneista henkilökunnalta.). Tässä vaiheessa kello oli vasta noin 22 ja vaikka sisälläni selvästi oli mies joka halusi kunnolla tutustua Manchesterin yöelämään, elintoimintoja ylläpitävä puoleni kuitenkin yhtyi kaverini ehdotukseen ja edessä oli taksimatka takaisin hotellillemme.
Ottelupäivä
Ottelupäivän aamulla söin hotellin aamupalan ja vahvasta krapulasta huolimatta ymmärsin tulleeni taas huijatuksi, sen verran luokaton tuo aamupalakin oli. Parasta hotellissa oli sijainti, sillä se sijaitsi aivan kanavan vieressä, jota pitkin pystyimme kävelemään n. 20 minuutissa suoraan Old Traffordille. 
Kävelymme jälkeen saavuimme vihdoin stadionille. Paikalla oli karnevaalitunnelma, tosin omista kuvitelmistani poiketen täysin asiallinen ja rauhallinen meininki. Päätimme nauttia Hot Dogit, jouda päälle oluet ja hankkia otteluohjelmat ja muut tilpehöörit. Olimme myös kuulleet, että stadionille suositeltiin saavuttavan poikkeuksellisen ajoissa, sillä käynnissä olisi turvajärjestelyharjoituksen 2012 Olympialaisia varten. Turvajärjestelyistä huolimatta pääsimme sisään varsin vaivatta, ja aikaa jäi vielä muutaman oluen nauttimiseen. 
Itse ottelu oli alusta loppuun se korkealaatuine tuote, jota Englannin liiga ja Manchester United varsinkin edustuvat. Strafford Endin kannattajat yltyivät muutaman kerran kannustamaan omiaan niin, että ainakin minun selkäpiitäni kihelmöi. Kun voitto oli varma ja ottelu lähestyi loppuaan, kuului huuto ”Fergie, give us a wave” ja Ferguson nousi ylös tuolistaan ja vilkutti kannattajille takaisin. 
Ottelun loputtua aloitimme poistumisen, joka väen paljoudesta huolimatta sujui todella helposti vieden kokonaista 90 sekuntia (otin aikaa). Portaissa kuulimme vielä uutisen, joka kruunasi fanien iltapäivän – City oli hävinnyt ja United noussut voitolla West Brom Albionista liigan johtoon.
Kirjoittanut: Sami