Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal antoi lehdistötilaisuudessa päivitystä joukkuetta kiusaavaan loukkaantumissumaan. Unitedilta puuttuu kaikkiaan yhdeksän pelaajaa lauantain Bournemouth-ottelusta.
Chris Smalling ja Matteo Darmian loukkaantuivat tiistai-illan Mestarien liigan ottelussa. Kumpikin puolustaja on sivussa lauantain ottelusta, mutta van Gaal uskoo kaksikon palaavan kentille ennen joulua.
Olkapäänsä sijoiltaan harjoituksissa saanut Marcos Rojo on hollantilaismanagerin puheiden mukaan pitkään sivussa. Argentiinalaispuolustajan olkapää operoitiin aikaisemmin kuluvalla viikolla.
Phil Jones, Ander Herrera, Wayne Rooney, Luke Shaw ja Antonio Valencia jatkavat myös sairastuvalla. Loukkaantuneiden lisäksi sivussa on kolmen ottelun pelikieltoaan suorittava Bastian Schweinsteiger.
Van Gaalilla oli myös yksi positiivinen uutinen, sillä Morgan Schneiderlin palaa lauantaina Unitedin kokoonpanoon. Ranskalainen ei pelannut tiistain Wolfsburg-ottelussa.
