Nykyisin Stokea Valioliigassa edustava, Barcelona-taustainen Bojan Krkic nauttii pelaamisesta taas täysin rinnoin. Krkic teki La Masia -aikoinaan akatemiapeleissä huimat 895 maalia, mutta on viimein karistanut odotukset jatkuvista osumista.
– En halua ajatella, että minun pitää tehdä maaleja maalien perään. Ruohonjuuritasolla pelaaminen on täysin toista kuin edustusjoukkueessa huipulla. En ole koskaan ollut varsinainen kärkipelaaja. Liikkumiseni on aina ollut hyvää, ja nautin pelaamisesta nykyisessä, hyökkäystä tukevassa roolissa, Krkic sanoo.
Viime tammikussa tapahtunut vakava loukkaantuminen on myös taakse jäänyttä elämää.
– Tunnen oloni todella hyväksi, enkä edes muista loukkaantumista enää, kertoo espanjalaisten maalintekijöiden kärkipaikan Valioliigassa Diego Costan kanssa jakava 25-vuotias.
Hyvä vire on poikinut kiinnostusta myös muun muassa Manchester Unitedin ja Liverpoolin suunnilta. Krkic ei ole kuitenkaan siirtymässä tammikuussa mihinkään, vaan tähyilee mieluummin ensi kesän Euroopan mestaruuskisoihin.
– Kai minä olen onnistunut, jos kiinnostusta muualta esiintyy. Pelaan kuitenkin nyt Stokessa, enkä ole kiinnostunut siirtymään mihinkään. Espanjaa haluan luonnolisesti edustaa.
Lähde: Marca
