Alexis Sánchez: ”Meiltä puuttuu uskoa, että voimme olla mestareita”

© Kuva: Getty Images

Arsenal hävisi yllättäen Swansealle keskiviikkoiltana 2-1-lukemin. Tappio oli toinen perättäinen, kun edellisellä kierroksella Manchester United oli Tykkimiehiä vahvempi 3-2-numeroin.

Leicester on karannut Arsenalista kuuden pisteen päähän. Hyökkäyskolmanneksella viilettävän Alexis Sánchezin mukaan joukkueelta puuttui riittävää uskoa pokaalien voittamiseen jo ennen kahta perättäistä Valioliiga-tappiota.

– Joskus meiltä puuttuu asennetta, että olemme jo 1-0-johtoasemassa, kun menemme kentälle, Sánchez kertoi ennen United-ottelua.

– Meiltä puuttuu uskoa, että voimme olla mestareita. Jos menemme kentälle nälkäisinä tullaksemme mestareiksi, voittaaksemme Valioliigan tai Mestarien liigan, voimme saavuttaa sen.

– Muistan ottelun Man Unitedia vastaan viime vuodelta. Jätkät näyttivät voitonnälkäisiltä, kun menimme kentälle. Murskasimme heidät ensimmäisen 20 minuutin aikana ja johdimme 3-0-lukemin. Olimme nälkäisiä ja tulvillaan itseluottamusta sinä päivänä.

Tykkimiehet kohtaa Tottenhamin lauantaina Valioliiga-kierroksen avaavassa ottelussa. Pohjois-Lontoon derby pelataan Spursin kotistadionilla White Hart Lanella.

Lähde: BBC