Valioliigan 29. kierros pyörähtää käyntiin lauantaina todellisella herkkupalalla, kun Tottenham isännöi Arsenalia Pohjois-Lontoon derbyssä. Kamppailusta vielä kutkuttavamman tekee se, että molemmat joukkueet ovat vahvasti mestaruustaistelussa mukana. Britanniassa puhutaankin huomisen derbyn olevan suurin 25 vuoteen.
Lähtökohdat
Kuten tuli todettua, molemmat joukkueet omaavat hyvät mahdollisuudet mestaruuteen. Tottenham on sarjassa toisena ja Arsenal kolmantena. Spursilla sarjaa johtavaan Leicesteriin on matkaa kolme pistettä, Arsenalilla kaksi kertaa enemmän.
Tottenham on kärsinyt vuoden alusta lähtien kaksi tappiota Valioliigan puolella. Niistä viimeisin tuli keskiviikkona West Hamille. Pelaaminen on ollut erittäin laadukkaalla tasolla, vaikka kone onkin viime päivinä hieman yskähdellyt.
Arsenalin tämän hetken tilanne on heikompi. Joukkueella on allaan kolmen ottelun tappioputki, ja viimeisin voitto löytyy helmikuun puolenvälin tietämiltä sarjajohtaja Leicesteristä. Monet puhuvat jo joukkueelle tyypillisestä kevään sulamisesta.
Kokoonpanotilanteet
Isäntien terveystilanne on vähintäänkin kelvollinen. Ainoastaan Clinton N’Jie ja Jan Vertonghen ovat ottelusta varmuudella sivussa kolhujen vuoksi. Mousa Dembélé on jo lähellä pelikuntoa, mutta on mahdollisesti sivussa vielä huomenna.
Arsenalin loukkaantumistilanne on yhä surullinen. Viimeisimpänä loukkaantuneiden kirjoihin lisättiin ykkösveskari Petr Cech, joka on ollut joukkueensa isoimpia lukkoja kuluvalla kaudella. Viimeisimmät raportit uhkailevat Santi Cazorlan olevan loppukauden sivussa, mikä ei Tykkimiehien miehistöä ainakaan paranna. Kaksikon lisäksi telakalla ovat Tomas Rosický, Jack Wilshere, Alex Oxlade-Chamberlain, Laurent Koscielny ja Mikel Arteta.
Edelliset ottelut
Tottenham
West Ham-Tottenham 1-0 (Valioliiga)
Tottenham-Swansea 2-1 (Valioliiga)
Tottenham-Fiorentina 3-0 (Eurooppa-liiga)
Arsenal
Arsenal-Swansea 1-2 (Valioliiga)
Manchester United-Arsenal 3-2 (Valioliiga)
Arsenal-Barcelona 0-2 (Mestarien liiga)
Edellinen keskinäinen ottelu
Arsenal-Tottenham 1-1 (8.11.2015, Valioliiga)
Yhteinen historia
Historian puolesta Arsenal on pienoisen isoveljen asemassa, vaikka kaksikon kohtaamiset ovatkin olleet yleensä todella tasaisia. Joukkueet ovat kohdanneet yhteensä 183 kertaa. Näistä 78 on päättynyt Tykkimiesten juhliin. 50 kertaa on pelattu tasan, ja Spurs on voittanut 55 otteeseen.
Viimeisestä 10 kohtaamisesta Arsenal on voittanut kuusi. Tottenham on voittanut kahdesti, kuten myös tasan on pelailtu kahteen otteeseen.
Tilastoniiloille
Yhä aktiivisista pelaajista Emmanuel Adebayor on ainoa, joka on osunut molempien joukkueiden paidassa Pohjois-Lontoon derbyssä. Arsenalin paidassa näitä syntyi yhdeksän, Tottenhamin paidassa neljä.
Tulessa
Mesut Özil on jatkanut hyvää suorittamistaan Arsenalin viimeaikaisesta kyntämisestä huolimatta. Neljässä viimeisimmässä ottelussa saksalainen on onnistunut maalinteossa kahdesti, ja maalisyöttöjäkin on kertynyt kaksi kappaletta. 2-1-voitossa Leicesteriä vastaan keskikenttäpelaaja valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
Jäässä
Tottenhamin korealaislaituri Son Heung-Min on ollut suoraan sanoen turhake viime aikoina. Yli puolet miehen syötöistä ovat epäonnistuneet viimeisimmissä otteluissa, eikä hän ole luonnistunut luomaan läheskään niin paljon maalipaikkoja kuin häneltä on alunperin odotettu.
Ratkaisun paikka
Katse kiinnittyy Arsenalin puolustukseen. Keskuspuolustuksen tärkeimmän lenkin Laurent Koscielnyn ja maalivahti Petr Cechin puuttuminen voi näkyä parhaimmillaan kaoottisesti. Hyvävireinen Harry Kane ja aktiivisesti esiintynyt Érik Lamela ovat iso uhka Tykkimiesten puolustukselle. Myös Arsenalin hyökkäyspään täytyy nousta esiin, mikäli vierailijat ottelusta pisteitä haluavat.
Arvio
Kovakuntoisempi Tottenham nappaa ottelusta tyylipuhtaan 2-0-voiton.
