Arsenalin Olivier Giroud katkaisi eilen pisimmän seurassa kärsineensä maalittoman kauden. Kaksi osumaansa FA Cup -ottelussa Hullia vastaan hän omisti vain muutamaa tuntia ennen ottelua syntyneelle pojalleen.
– Itse asiassa olisin saattanut joutua jättämään koko ottelun väliin synnytyksen vuoksi. Olen onnellinen, että poika saapui maailmaan illan aikana, ja omistan nämä maalit hänelle. Ehdin levätä hetken, ja matkustin Hulliin.
Gunnersin 4-0-voittoon päättynyt uusintaottelu toi kaksi osumaa myös Theo Walcottille.
– Teimme neljä maalia, joten olimme tehokkaita sekä hyökkäyksessä että alempana kenttää, Giroud jatkoi.
Ranskalaiskärjen edellisestä täysosumasta ehti kulua 12 ottelua.
– Kärkipelaajalle on tietenkin aina vaikeaa kun maaleja ei synny, mutta itseluottamuksen vain täytyy säilyä mahdollisimman korkeana, ja harjoituksissa on tehtävä lujasti töitä. Tulos oli hyvä minulle ja tietenkin koko joukkueelle. Nyt meillä on edessämme Watford, ja mikäli onnistumme voittamaan heidät, jatkamme jälleen Wembleylle.
Lähde: Arsenal
