Harry Kane haaveilee Alan Shearerin ennätyksen rikkomisesta

© Kuva: Getty Images

Tottenhamin Harry Kane siirtyi viikonlopun kierroksella Valioliigan kauden maalipörssin kärkeen. Tällä kaudella tehdyt 21 maalia merkitsevät myös, että 22-vuotiaasta tuli kautta aikain viides englantilaispelaaja, joka on rikkonut 20 maalin rajan perättäisillä liigakausilla. Aiemmat samaan yltäneet ovat Alan Shearer, Les Ferdinand, Andy Cole ja Robbie Fowler. Kane on nyt tehnyt urallaan yhteensä 45 maalia maan korkeimmalla sarjatasolla.

Shearer kasasi urallaan 260 täysosumaa, tämän määrän rikkomiseen myös Kane sanoo tähyilevänsä.

– Se on iso määrä, ja olen siitä vielä kaukana. Shearer oli nuoruuden idolini, ja hänen tehtailuaan oli mahtavaa seurata. Itse etenen kausi kaudelta, ja katson mihin pääsen. En halua miettiä liian pitkälle tulevaisuuteen, koska ikinä ei voi tietää mitä se tuo tullessaan.

– Mutta tähtäin tuossa maalimäärässä on hyvä asia haaveiltavaksi. Kun lapsena seuraa tuollaista tahtia, ja pääsee itse tavoittelemaan samaa, se on jo sinänsä kuin toteutunut unelma.

Roolimallius kiinnostaa Kanea myös.

– Jos voin toimia esikuvana jollekin, tai ehkä saada jonkun managerin antamaan nuorelle pelaajalle mahdollisuuden, se on mahtavaa. Tuntuu usein siltä, että managerit hankkivat ulkomailta pelaajia joilla on jo kokemusta, vaikka heillä saattaisi olla edessään nuoria, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa heidät kasvattaneen seuran puolesta.

– Mitä enemmän nuoret pelaajat saavat vastuuta, sitä enemmän näemme tämän kaltaisia kausia, joiden aikana koetaan uusia läpimurtoja.

Tehohyökkääjä teki ensimmäisen maalinsa Bournemouthia vastaan kotikentällä jo 44 sekunnin pelin jälkeen. Vierailijoiden puolustaja Steve Cook myönsi tämän musertaneen joukkueensa peliä pahasti.

– Noin nopeasti päästetty osuma pelattaessa yhtä sarjan parhaista joukkueista vastaan on kuin potku hampaisiin. Pelisuunnitelmamme lensi saman tien ikkunasta ulos, ja kesti aina toiselle jaksolle saakka ennen kuin toivuimme edes jotenkin siedettävään suoritukseen.

Bournemouth on jo turvallisessa tilanteessa sarjapaikkansa suhteen; sillä on kasassa 38 pistettä. Cook sanoo ettei tyytyväisyyteen ole silti vielä aihetta.

– Kaikki olivat ottelun jälkeen hyvin pettyneitä, ja melko vahvaa kieltä kuultiin kopissa. Emme todellakaan voi vielä nostaa jalkaa kaasulta, esimerkiksi 40 pisteen raja on vielä saavuttamatta.

Lähde: The Guardian