Liverpoolin kapteeni Jordan Henderson sanoo, että on pelannut loukkantuneella kantapäällä koko kauden. Keskikenttämies oli sivussa kolme kuukautta loukkaannuttuaan Bournemouth-ottelussa viime elokuussa.
– Saatan välillä olla itse pahin viholliseni, kun pelaan loukkaantuneena. Ajoittain se on oma vikani, mutta sellainen minä olen.
– Tuntuu siltä, että olen vasta nyt saamassa fyysisyyttä peliini takaisin loukkaantumisen jäljiltä. Se on iso osa pelityyliäni. Maaotteluissa tunsin, että sain aikaan parhaitani suorituksiani tällä kaudella juuri fyysisessä mielessä.
– Luulen, että vaiva menee ohi vasta kun saan hetken lepoa, mutta mahdollisuutta siihen ei taida olla hetkeen tiedossa. Mikäli pääsen Euroopan mestaruuskisoihin, niiden jälkeen on mahdollista jättää vamma pysyvämmin taakse. Siihen saakka sen kanssa on vain tultava toimeen.
Lähde: Sky Sports
