United romahti täysin White Hart Lanella – kuudessa minuutissa kolme maalia

Tottenhamin ja Manchester Unitedin välinen ottelu saatiin lopulta käyntiin puoli tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Syynä oli Unitedin linja-auton jääminen sunnuntai-iltaiseen Lontoon ruuhkaan.

Vaatimattoman ensimmäisen puoliajan jälkeen alkoi toisella puoliskolla tapahtumaan. Peliä todistanut yleisö sai ensiksi hieraista silmiään Louis van Gaalin ottaessa Marcus Rashfordin vaihtoon, ja asettamalla loukkaantumisestaan toipuneen Ashley Youngin keskushyökkääjän paikalle. Young pelasi ennen loukkaantumistaan pääasiassa oikeana laitapuolustajana.

Maaleitta pelattiin aina 70. minuutille saakka, kunnes Unitedin puolustuspäässä alkoi tapahtumaan. Dele Alli siirsi isännät johtoon pääsemällä vastakkain United-vahti David de Geaa vastaan. Nuorukainen ei epäröinyt, vaan sai sijoitettua pallon ohi espanjalaisen. Neljän minuutin kuluttua oli Toby Alderweireldin vuoro päästä maalin makuun puskemalla Érik Lamelan vapaapotkun verkkoon. Spurs osui vielä kertaalleen kuuden minuutin sisään Lamelan toimesta.

Voitto oli Tottenhamin ensimmäinen White Hart Lanella Unitedia vastaan sitten vuoden 2001. Voiton myötä Spursin ero sarjakärki Leicesteriin on seitsemän pistettä. United jatkaa viidentenä neljän pisteen päässä Manchester Citystä.

Valioliiga sunnuntaina

Sunderland-Leicester 0-2 (0-0)

0-1 Jamie Vardy (66.)
0-2 Jamie Vardy (90+5)

Liverpool-Stoke 4-1 (2-1)

1-0 Alberto Moreno (8.)
1-1 Bojan (22.)
2-1 Daniel Sturridge (32.)
3-1 Divock Origi (50.)
4-1 Divock Origi (65.)

Tottenham-Manchester United 3-0 (0-0)

1-0 Dele Alli (70.)
2-0 Toby Alderweireld (74.)
3-0 Érik Lamela (76.)