Kolmen ottelun Valioliiga-sunnuntai alkoi huippumielenkiintoisilla otteluilla, kun sarjakärki Leicesterin vieraaksi saapui West Ham, kun taas Eurooppa-liigassa riemukkaasti välieriin edennyt Liverpool puolestaan matkasi Bournemouthin vieraaksi. Leicester ja West Ham tasasivat pisteet dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-2 (1-0) – siinä missä Liverpool vei pisteet Anfieldille lukemin 1-2 (0-2).
Leicesterissä maalinteon aloitti tuttu nimi. Kasper Scmeichel heitti pallon puoleenkenttään Riyad Mahrezille joka pelasi pallon keskelle pystyyn N’Golo Kantélle. Kanté siirsi pallon vasemmalle kuudentoista alueen kulmalle Jamie Vardylle, joka vei vieraat johtoon ottelun 19. minuutilla.
Ottelu sai mielenkiintoisen käänteen toisella puoliajalla, kun avausjaksolla varoitettu Vardy kirmasi pystypalloon yhdessä Hammers-puolustaja Angelo Ogbonnan kanssa. Kaksinkamppailussa oli selvä kontakti, jonka vuoksi Vardy kaatui juoksunsa päätteeksi.
Ottelun erotuomari näki kuitenkin Vardyn filmanneen tilanteessa, minkä vuoksi hän antoi Leicester-kärjelle toisen varoituksen. Kontakti oli tosin Leicester-hyökkääjän täysin itsensä aiheuttama. Pilkkua ei tilanteesta olisi missään tapauksessa tullut viheltää.
West Ham haki tasoitusta vimmatusti yhden miehen ylivoimalla. Yritys lopulta palkittiinkin, kun Leicester-puolustaja Wes Morgan kaatoi kömpelösti Hammersin Winston Reidin kulmatilanteessa boksin sisällä. Vaikka tilanne ei varsinaisesti peliin vaikuttanutkaan, ei ottelun erotuomari Jonathan Moss empinyt viedä palloa pilkulle. Pilkun ampui varmasti sisään Andy Carroll.
Vain paria minuuttia myöhemmin Aaron Cresswell sai hyökkäyspäässä keskityspallon kuudentoista rajalla. Cresswellin voimakas potku leijaili kauniisti maalin takaylänurkkaan ja tilanne oli kääntynyt yhtäkkiä lontoolaisille lukemiin 1-2.
Kun tilanne näytti jo menetetyltä Leicesterin kannalta, isännät tulivat kuitenkin tasoihin. Lisäaikaa ottelussa annettiin neljä minuuttia, ja lisäaikaminuuteista viimeisellä Carroll kaatoi kaksinkamppailussa Jeddrey Schluppin juuri kuudentoista alueen sisällä. Leicesterille myönnettiin tilanteesta rangaistuspotku.
Pilkkua asettui ampumaan Leonardo Ulloa, joka ei paikastaan erehtynyt. Tämän myötä Leicester sai ottelusta elintärkeän pisteen mestaruusjahtiin.
Liverpool kohenteli asemiaan Valioliigan sarjataulukossa Bournemouthin kustannuksella. Avainpelaajiaan lepuuttanut Liverpool vei ottelun nimiinsä luvuin 1-2.
Maalinteon aloitti punaisten Roberto Firmino. Daniel Sturridgen upea kantapäänikkauksen Bournemouth-vahti Artur Boruc pystyi vielä torjumaan, mutta paluupalloon ensimmäisenä ehtinyt Firmino sai laittaa pallon rauhassa verkkoon.
Avausjakson lisäajalla myös Sturridge pääsi maalin makuun. Jordon Ibe keskitti vapaapotkun maalille ja Sturridge jatkoi pallon päällään helpohkosti isäntien maaliin.
Bournemouth tuli kuitenkin lopulta vielä maalin päähän Joshua Kingin lisäajan kavennuksella, mutta lukemat 1-2 jäivät ottelun loppulukemiksi.
Valioliiga sunnuntaina
Leicester – West Ham 2-2 (1-0)
1-0 Jamie Vardy (18.)
1-1 Andy Carroll rp. (84.)
1-2 Aaron Cresswell (86.)
2-2 Leonardo Ulloa rp. (90+5.)
Bournemouth – Liverpool 1-2 (0-2)
0-1 Roberto Firmino (41.)
0-2 Daniel Sturridge (45+2.)
1-2 Joshua King (90+3.)
Arsenal – Crystal Palace 18:00
