Cityn penkkiin yhä useammin tutustunut Pablo Zabaleta pohtii tulevaisuuttaan

© Kuva: Getty Images

Vain kymmenessä liigaottelussa tällä kaudella Manchester Cityn kenttämiehistössä esiintynyt 31-vuotias Pablo Zabaleta saattaa päättää kahdeksan vuotta kestäneen uransa seurassa.

Argentiinalaisen ovat pitäneet poissa tositoimista sekä loukkaantumiset, että kilpailu peliajasta Bacary Sagnan kanssa.

– Bacary on ollut loistava tällä kaudella. Olen todella onnellinen hänen puolestaan, sillä hän on mahtava tyyppi. Hän on antanut minulle myös aikaa harkita omaa tulevaisuuttani.

– Sopimustani Cityn kanssa on jäljellä enää yksi vuosi, joten saa nähdä mitä tapahtuu kauden päätyttyä. Odotamme joka tapauksessa isoja muutoksia uuden managerin saapuessa.

Zabaleta suuntaa kauden jälkeen Argentiinan miehistössä Copa Americaan. Ensi kaudella Cityä valmentavan Pep Guardiolan suunnitelmat ovat myös nykyiseltä joukkueelta vielä hämärän peitossa.

– Ainoa huolenaiheeni on, että kesällä on edessä iso turnaus, jonka jälkeen on edessä paluu ilman lepoa ja pre-season -pelejä. Minun on parasta nyt keskittyä vain hoitamaan loppukausi parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki pelaajamme joutuvat odottamaan uuden managerin viestejä siitä, mitkä hänen ajatuksensa ensi kaudesta ovat.

Lähde: Sky Sports