Manuel Pellegrini kohtaa vanhan seuransa tiistaina, kun Manchester City isännöi Mestarien liigan välierissä Real Madridia.
Chileläisluotsi valmensi Realia kauden 2009-10 ajan. Pellegrinin alaisuudessa Real voitti 48 ottelustaan 36. Voittoprosentiksi muodostui 75. Lukemaan ei ole yltänyt kukaan muu Los Blancosin päävalmentaja. Hyvistä numeroista huolimatta Real jäi ilman pokaalia, ja Pellegrini sai monoa.
– Olin siihen aikaan allapäin, koska pelasimme hyvin muttemme voittaneet mestaruutta, Pellegrini sanoi lehdistölle.
– Teimme yli 100 maalia. Kun pelasimme Barcelonaa vastaan, emme ansainneet tappiota. Hävisimme 0-1 Zlatan Ibrahimovicin uskomattoman maalin takia.
– En ollut niin mahdottoman pettynyt potkuista, koska tiesin koko ajan niiden tulevan. Tajusin jo muutaman pelin jälkeen, että saisin valmentaa vain yhden kauden ajan.
– Edes mestaruus ei olisi pelastanut minua. Enkä olisi halunnutkaan jäädä johtuen ehdoista, joita minulle esitettiin.
– Olen edelleen onnellinen siitä, että olen saanut valmentaa Real Madridia – vaikka lopputulos olikin sellainen. Se, mitä tapahtui kuusi vuotta sitten, ei enää merkitse mitään. En halua kenenkään luulevan, että olisin loukkaantunut tai katkera.
Cityn ja Realin välinen ottelu alkaa tiistaina klo 21.45.
