Arsenalin Jack Wilshere teki paluun pelikentille pitkän odotuksen jälkeen sunnuntain Sunderland-ottelussa. Keskikenttäpelaaja oli lähes vuoden sivussa sääriluun murtuman vuoksi.
Wilshere vaihdettiin kentälle 84. peliminuutilla. 24-vuotias englantilainen oli luonnollisesti iloinen palatessaan kentille.
– Se on paras tunne. Kaikki myöhäiset illat ja pitkät päivät kuntosalilla, tämä on se hetki kun ne maksavat itsensä takaisin, Wilshere kertoi Arsenalin verkkosivuilla.
– Voit harjoitella, pelata reserveissä kohentaaksesi kuntoa, mutta edustusjoukkueessa pelaaminen ja kentälle pääseminen on se mikä merkitsee eniten, olen erittäin iloinen.
– Se tuntui hyvältä. Ensimmäinen ottelu reserveissä ei tuntunut niin hyvältä. Toinen tuntui jo paremmalta ja kolmannessa tuntui ikäänkuin voisin pelata läpi 90-minuuttisen ja vaikuttaa peliin.
Wilshere on pelannut urallaan 28 ottelua Englannin maajoukkueen riveissä. Keskikenttäpelaaja tähtää The Three Lionsin mukana EM-kisoihin, vaikka on ollut pitkään sivussa peleistä.
– En voi sanoa olevani vielä kunnossa, tämä on ainoastaan yksi askel kuntoutumisessani, Wilshere jatkoi.
– On muutamia pelejä jäljellä ja sen jälkeen, toivottavasti lähden Englannin kanssa EM-kisoihin. Se on jännittävää aikaa.
