Maanantai-illan ainoassa Valioliiga-ottelussa Tottenham pelasi turhauttavan 1-1 -tasapelin West Bromwichia vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Leicesterin ja Tottenhamin ero venyi tällä kierroksella seitsemään pisteeseen, kun kolme kierrosta on vielä pelaamatta. Toisin sanoen Valioliigan mestaruuskannu matkaa Leicesteriin kauden päätteeksi melko suurella todennäköisyydellä. Ottelun molemmat maalit merkittiin Craig Dawsonille.
Baggies on jo käytännössä varmistanut paikkansa ensi kauden Valioliigassa, joten Tony Pulisin oli vaikeampi motivoida pelaajiaan otteluun kuin virkaveljensä Mauricio Pochettinon. Ottelun tärkeyttä ei puolestaan Tottenham-leirissä voinut turhaan korostaa.
Panokset ja tasoero näkyivät myös kentällä ensiminuuteilla, kun Tottenham otti ohjat käsiinsä. Asetelma oli alusta selvä: Spurs myllytti hyökkäyksiään toisensa perään janoten pisteitä siinä missä West Bromwich oli hätää kärsimässä. Harry Kane tuhlasi avausvartilla maalintekopaikan lähietäisyydeltä ja Christian Eriksen pääsi kahdesti kokeilemaan vaarallisesti vapariaan.
Maalintekoa lukuun ottamatta Tottenhamin ottelun alku oli kokonaisvaltaisesti varsin vakuuttavaa. Vieraiden hyökkääjiltä vietiin jopa aggressiivisesti tila pois viimeistään puolenkentän rajalla, mikä teki Albionin hyökkäyksenrakentelusta perin vaikeaa.
Ottelun avausmaali tuli jopa hieman yllättäen, kun Spursin ankarin painostusvaihe oli hieman tauonnut. Eriksen keskitti pallon vapaapotkusta tavoittellen Jan Vertonghenia. Belgialainen taisteli pallosta WBA-puolustaja Craig Dawsonin kanssa. Kaksikko kuitenkin kaatui rähmälleen pallon pudotessa heidän eteensä, minkä seurauksena pallo kimposi epäonnisesti Dawsonista maaliin. Tottenham sai ansaitun johtomaalinsa – onnekkaalla tavalla.
Toinen puoliaika alkoi huomattavasti edellistä tasaisemmissa merkeissä, mutta Spurs sai pelin haltuunsa pienoisten alkukankeuksien jälkeen. Erik Lamela oli huomattavan lähellä maalintekoa noin tunnin pelin jälkeen, mutta tolppaa lähemmäs maalia pallo ei osunut.
Mitä pidemmälle päätösjakso eteni, sitä lähempänä maalintekoa joukkueet olivat. Salomon Rondon oli tuoda West Bromin tasoihin 70. minuutilla, mutta kova kuti osui poikkihirteen.
Spursin ensimmäisen puoliajan vahvan otteen kirpoaminen kostautui 73. minuutilla. Epäonnensoturi Craig Dawson nousi korkeimmalle kulmatilanteessa ja nikkasi pallon päällään ohi voimattoman Hugo Llorisin. Maali oli WBA-faneille varmasti riemukas, mutta eniten maalia juhlittiin takuulla Leicesterissä. Isäntien Eric Dier loukkaantui kyseisessä kulmatilanteessa eikä kyennyt enää jatkamaan peliä.
Tasoituksen olisi odottanut käynnistävän äärimmäisen Spurs-painostuksen, mutta toisin kävi. Tottenhamin hyökkäykset jäivät lopulta hyvin vaisuiksi ja pisteet tasattiin loppuluvuin 1-1.
Tottenhamin melko toivoton mestaruusurakka jatkuu ensi maanantaina, kun se kohtaa Chelsean Stamford Bridgella. WBA puolestaan yrittää ensi lauantaina tehdä kiusaa toiselle lontoolaisjoukkueelle, West Hamille.
Valioliiga maanantaina
Tottenham – West Bromwich 1-1 (1-0)
1-0 Craig Dawson – oma maali (33.)
1-1 Craig Dawson (73.)
